Uutiset

Museolaiva Sigyn palaa Aurajokeen ensi viikolla

Ari-Matti Ruuska
Kunnostustyön projektipäällikkö Tapio Santala kuvattuna viime joulukuussa.
Kunnostustyön projektipäällikkö Tapio Santala kuvattuna viime joulukuussa.

Museolaiva Sigyn palaa telakalta Aurajokeen ensi viikon keskiviikkona. Mastoja ei vielä nosteta.

Sigynin lähtöä aletaan valmistella Ruissalon telakalla aamukymmenen aikaan. Laiva saapuu Varvintorille arviolta puolilta päivin.

Sigynin kunnostus alkoi kaksi vuotta sitten. Kunnostamisessa on ollut mukana 4–6 veneenrakennuksen ja laivanrakennuksen ammattilaista ja saman verran työharjoittelijoita.

Laivan huonoon kuntoon päässeiden kylkein kaarien korjaukseen on käytetty lehtikuusta, kylkilankkujen uusintaan puolestaan mäntyä. Yhteensä uusittuja lankkuja on noin 800 metrin verran.

Nyt kyljet on kyllästetty peruskyllästeellä. Kaikkien kylkilankkujen väliset saumat on rivetty, saumattu ja tervattu. Saumoja on kunnostettu noin kolmen kilometrin verran.

Puumateriaali on hankittu Lammin Evolta yhteistyössä Metsähallituksen ja Hämeen ammatti-instituutin Evon metsäopiston kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Fiskarsin ruukilta on puolestaan saatu lahjoituksena mastojen alaosat. Ruissalon telakalle tuodut tukit on sahattu ja kuivattu Sigynin väen toimesta. Laivan kylkien kaikki koristeet on maalattu ja peräosan kylkikoristeet on uusittu.

Sigynin takilan mastot ja puomit uusitaan ja vaijerit ja köydet kunnostetaan ensi vuoden kevääseen mennessä. Samaan aikaan suunnitelaan laivalle uusi talvikatos.

Yleisölle Sigyn avautuu kesäksi 2021. Sen historiaan esitetään entistä monipuolisemmin toteuttamalla puulaivan olosuhteet kestävä näyttely.

Jatkossa Sigyn pidetään irti vedestä omassa uivassa telakassaan, joka on tarkastettu sukeltamalla ja kunnostettu uusimalla sen kylkien pintakäsittely ja kylkien sinkit.

Kunnostustyö on dokumentoitu, ja kertynyt aineisto koostetaan digitaaliseksi julkaisuksi.

Kunnostustyön vastaavana puosuna toimi ensimmäisen vuoden Anssi Lehtonen ja sen jälkeen Jarmo Isosomppi. Laivapuuseppinä ovat toimineet Tommi Lavonen ja Marko Nikula, projektipäällikkönä Tapio Santala ja korjaustyöryhmän puheenjohtajana Museoalus Sigynin säätiön asiamies Tapio Maijala.

Sigynin omistaja ja kunnostustyön toteuttaja on Museoalus Sigynin säätiö. Rahoituksen päävastuussa ovat olleet Turun kaupunki ja Stiftelsen för Åbo Akademi sr – Åbo Akademin säätiö.

Kunnostustyön pääyhteistyökumppani on ollut Alfons Håkans/Ruissalon telakka. Muita yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Turun Ammattiopistosäätiön (TAO) veneenrakentajaosasto, Nuorten Työtuki ry, Mobimar Oy, Fiskars Oyj, Oy FCR-Finland Ltd sekä Merikeskus Forum Marinum.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.