Paikalliset

Turun flikan ja pojan valinta siirtyy ensi vuoteen

Esko Keski-Oja
Johanna Pyhtilä ja Matias Ponsén ja jatkavat flikkana ja poikana vuoden 2021 Turun päivään asti.
Johanna Pyhtilä ja Matias Ponsén ja jatkavat flikkana ja poikana vuoden 2021 Turun päivään asti.

Turkuseura on päättänyt siirtää Turun flikka ja poika -kilpailua koronatilanteen vuoksi vuodella eteenpäin. Seuran mukaan kisa järjestetään jälleen maalis-huhtikuussa 2021.

Viime syksynä Turun flikaksi valittu Johanna Pyhtilä ja pojaksi valittu Matias Ponsén jatkavat tehtävässään Turun päivään 2021 saakka.

– Kevään ja kesän tapahtumat on peruttu, eivätkä nykyiset edustusnuoremme ole päässeet toteuttamaan itseään ja hankkimaan esiintymiskokemusta. Haluamme tarjota mahtaville nuorille uusia tilaisuuksia, joissa he pääsisivät esille – jos epidemiatilanne vain sen sallii, Turkuseuran toiminnanjohtaja Kati Leskinen sanoo tiedotteessa.

Turkuseura valitsee vuosittain kaksi turkulaista edustusnuorta, jotka ovat käytettävissä Turun kaupungin, yhdistysten, yhteisöjen sekä yritysten erilaisiin juonto- ja edustustehtäviin vuoden ajan.

Ensimmäiset Turun flikka ja poika valittiin vuonna 1988. Johanna ja Matias ovat kaupungin 32:nnet edustusnuoret.

Edustusnuorten managerina toimiva Leskinen kannustaa turkulaisia yrityksiä, yhdistyksiä ja muita toimijoita ottamaan yhteyttä, mikäli haluavat tuleviin tapahtumiinsa esimerkiksi juontajia.

Jutun otsikkovirhe korjattu kello 18.21.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.