Uutiset

Öljyvuoto säikäytti Pansion satamassa – Tapahtunut jopa kuukausia sitten

Jori Liimatainen
Öljyyntynyt alue on Pansionlahdella vastapäätä Ruissalon luonnonsuojelualuetta.
Öljyyntynyt alue on Pansionlahdella vastapäätä Ruissalon luonnonsuojelualuetta.

Pansion sataman ja vierasvenesataman välisen joutomaa-alueen rannasta paljastui keskiviikkoiltapäivänä öljyvuoto. Alueelta kalastuspaikkaa etsineet kaverukset huomasivat kaislikossa aukon, jonka alueella kaislat olivat mustia noin metrin korkeudelle asti.

Rannassa meriveden pinnalla oli öljyä ja ruskeaa liejua. Kaislikko oli mustaa merelle asti, ja öljyn mustaamia kaisloja oli myös rannalla.

– Olen aiemmin rakentanut halleja, joten kyllä tuo alue 500 neliöstä ylöspäin on, Riku Aaltonen arvioi iltapäivällä.

Toinen kaveruksista, Ville Alho, kertoi, että he soittivat paikalle Turun Sanomien lisäksi myös palokunnan, koska öljy on liannut rantaa ilmeisesti pidemmän aikaa.

– Tuossa vastarannalla on Ruissalo, se on luonnonsuojelualue.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paikalle tulleet palomiehet tarkastivat rannan sadevesikaivon, sataman huolintaliikkeen alueen sadevesikaivoja ja kartoittivat öljyvuodon laajuutta lennokin avulla.

Päivystävä palomestari Mika Lankinen kertoi illalla, että öljy on tahrinut rannassa noin 600 neliömetrin kokoisen alueen. Hän arvioi, että vuoto on todennäköisesti tapahtunut jo jonkin aikaa sitten.

– Vesi on ollut silloin korkealla, koska öljy on tahrinut kaislat hyvin korkealta. Siitä voi olla vaikka jopa kuukausia. Tämä on tietysti vain arvio.

Lankisen mukaan tilanne vaikutti aluksi pahemmalta kuin millaiseksi se osoittautui.

– Meillä ei ollut ensin ihan selkeää kuvaa alueen viemärilinjastoista. Kun löysimme muutamasta viemäristä öljyä pinnasta, ihmettelimme asiaa.

Myöhemmin ilmeni, että öljyä ei ollut mereen laskevassa päälinjassa vaan vain sivuhaaroissa. Öljy oli ilmeisesti kertynyt niihin meriveden pinnan korkeuden vaihtelun seurauksena.

Pelastuslaitos puomitti illalla purkuputken alueen.

– Puomituksilla estetään öljyä leviämästä laajemmalle alueelle kuin millä sitä nyt on. Kun merenpinnan korkeus vaihtelee, putkistosta voi tulla hieman öljyä.

Siitä, millaisesta öljystä on kyse tai mistä vuoto on tullut, ei vielä ole tietoa. Turun kaupungin ympäristönsuojelu alkaa selvittää asiaa.

– He miettivät, aletaanko putkistoja esimerkiksi puhdistaa jollain tavalla. Lisäksi ympäristönsuojelu päättää, siivotaanko rantavettä ja kaislikkoa öljystä, Lankinen sanoi.

Koska öljyvuodosta on jo pitempi aika, pelastuslaitoksen näkemyksen mukaan ei ole pelkoa, että se alkaisi nyt levitä laajemmalle. Öljy on tarttunut kaisloihin tiukasti.

Myös Lounais-Suomen poliisi kirjasi asiasta tehtävän keskiviikkona.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Iltaseitsemään mennessä suurin osa pelastuslaitoksen väestä oli jo poistunut vuotopaikalta. Puomitus oli vielä käynnissä ja yksi yksikkö kävi tarkistamassa tilanteen myöhemmin illalla.

Jo aiemmin illalla selvisi, että kyseessä on todennäköisesti ollut kertavuoto, ei jatkuva vuoto.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Aina
Kannattaa ihan ensin soittaa lehteen
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Aina
Miksi ihmeessä?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.