Paikalliset

Rauman kotihoidon asiakkailla ei todettu näytteissä yhtään koronatartuntaa

Marko Mattila

Rauman kotihoidon pohjoisen puolen asiakkailta sunnuntaina otetuista näytteistä ei löytynyt koronaa. Myös henkilökunnan tähän saakka valmistuneet testit ovat olleet negatiivisia.

Raumalla todettiin viime lauantaina yksi koronatartunta pohjoisen alueen kotihoidossa. Mahdollisen altistumisen vuoksi näytteitä otettiin 33 kotihoidon asiakkaalta.

Henkilökunnan testituloksista suurin osa on saatu, ja huomenna kaikki tulokset pitäisi olla käytettävissä. Henkilökunnan mukana testattiin myös muutamia opiskelijoita. Tähän mennessä saapuneista vastauksista 50 on negatiivisia.

– Saadut tulokset ovat huojentavia, sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja Satu Helin sekä tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall toteavat kaupungin tiedotteessa.

Testituloksista huolimatta henkilöt jatkavat karanteenissa heille annetun määräajan ja seuraavat vointiaan. Pohjoisen alueen kotihoidon asiakkaita hoidetaan sovituin suojaustoimenpitein kullekin sovitun määräajan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Terveyspalveluista tullaan olemaan yhteydessä kaikkiin henkilöihin, joilta näytteet on otettu. Testitulosten ilmoittamisen lisäksi heidät ohjeistetaan seuraamaan vointiaan. Voinnin muutosten seuraaminen on tärkeää, koska koronan itämisaika voi vaihdella eri henkilöillä.

Lue myös: Koronavirustartunta kotihoidossa Raumalla: 50 hoitajaa ja 33 asiakasta altistunut, käyttökelvottomat hengityssuojat jouduttiin palauttamaan

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.