Uutiset

Turun sivistystoimiala voi keskeyttää tuhannen henkilön palkanmaksun ensi viikolla

Riitta Salmi

Turun kaupungin sivistystoimialalla on työt vähissä. Koulujen johtohenkilöille keskiviikkona toimitetuissa toimintaohjeissa kerrotaan, että tilanne pakottaa valmistelemaan toimintojen järjestämistä uudelleen.

– Itse asiassa uudelleen järjestelyissä on kyse palkanmaksun keskeyttämisestä sellaisten henkilöiden osalta, joille ei ole töitä muualta kaupungista, Turun sivistystoimen toimialajohtaja Timo Jalonen kertoo.

Sivistystoimialalla työskentelee 3 822 henkilöä.

– Pahimmassa tapauksessa tämä koskee noin tuhatta henkilöä. Esimerkiksi päiväkodeissa on tällä hetkellä vain noin kolmannes tavallisesta lapsimäärästä, ja aikuisia on lähes yhtä paljon kuin lapsia, Jalonen toteaa.

Varhaiskasvatuksen työntekijöiden lisäksi palkanmaksu on vaarassa keskeytyä myös niiltä koulunkäynnin ohjaajilta, joilta koulujen sulkeminen vie työt.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kouluissa on noin 10 prosenttia alakoulun 1–3 luokkalaisista. Kaikille koulunkäynnin ohjaajille ei riitä töitä.

Palkanmaksun mahdollista lopettamista käsitellään ensi viikolla.

– Valmiuslaki antaa kunnille mahdollisuuden tällaisiin ratkaisuihin tavallista nopeammalla aikataululla, Jakonen sanoo.

Sivistystoimen henkilöstöä valmistellaan myös siihen vaihtoehtoon, että esimiehen päätöksellä työtehtävät voivat vaihtua.

– Se voi tarkoittaa sellaista, että 9. luokan Villeä avustanut voidaan siirtää 1. luokan Venlan avustajaksi, Jalonen havainnollistaa kuvitteellisella esimerkillä.

Toimintaohje kehottaa jokaista varautumaan siihen, että oppilaitokset antavat tavanomaista lähiopetusta vasta elokuussa. Ohjeessa todetaan, että eri asiantuntijat ovat arvioineet, että epidemian huippukausi olisi huhtikuun lopussa.

– Jos epidemian huippukausi on toukokuun alussa, on erittäin epätodennäköistä, että kouluja avataan enää toukokuun aikana.

Sivistystoimialan henkilöstöä kehotettiin toimintaohjeessa varautumaan myös siihen, että jos epidemia tyrehtyy aikaisin ja koulunkäynti käynnistetään toukokuussa, opetus voi jatkua kesäkuulle. Se voisi aiheuttaa kesälomiin muutoksia.

– Opetuksen jatkaminen kesäkuussa vaatisi ministeriön erillisen päätöksen.

Nykypäätöksin koulut ovat suljettuina huhtikuun 13. päivään saakka.

Toimintaohjeisiin on kirjattu, että on oletettavaa, että korona-epidemia laajenee lähiviikkojen aikana merkittävästi. Jalosen allekirjoittama ohjekirje päättyy muistutukseen siitä, että ”kansainväliset kokemukset osoittavat, että perusterveet lapset ja nuoret selviävät (tartunnasta) kaikkein vähimmällä ja että vaikeimmassa asemassa ovat ikääntyneet henkilöt”.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uutista täydennetty kello 18.24.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (18)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Rainer Kryssi
Kokkaritotuutta
TESin ja poikkeuslainsäädännön mukaan käsittääkseni palkanmaksu voidaan lopettaa minimissään 2 viikon kuluttua ilmoituksesta. Näistä oli aika paljon juttua eilen mutta eihän lait Turkua koske.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jannis_H
Vast: Kokkaritotuutta
Nettoveronmaksajat ne kuntatyöntekijöiden palkat maksavat.
tahtoo vain unohtua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AKurkinen
selvä se
Näin se menee yksityiselläkin puolella ! Jos ei töitä niin ei palkkaa ! Miten kaupungilla pitäisi toimia toisin ?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
t.a.
Vast: selvä se
Jep,näin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Opossumi
Vast: selvä se
Yt-laki ei ei erottele yksityistä ja julkista sekktoria. Yritetää nyt olla kärjistämättä asiota edes tämän koronan ajan. Jalonen ei sitä jostain syystä ymmärrä tehdä, kun päivä toisensa jälkeen jaksaa uhota
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kirjoittaja_X
Vast: selvä se
Yhteiskunta tukee tällä hetkellä yrityksiä isolla kädellä. Minkä ihmeen takia tässä nyt tarvitsee kurjistaa ihmisten elämää yhtään enempää? Kurkinen ja kumppanit haluavat laittaa pienituloiset kuntatyöntekijät kärsimään koronasta ja siinä sivussa leikkaavat ihmisten ostovoimaa. Onpas fiksua ajattelua!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Roadrunner
Raha ratkaisee
Työntekijät voivat myös yhteisesti ammattiliittojen tukemana keskeyttää vuokran sekä lyhennysten maksamisen.
Pistetään kaikelle kerralla stoppi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rainer Kryssi
Vast: Raha ratkaisee
Jep. Turun Kaupungin TVT:lle vain viestiä että "Koronan vuoksi olen pakotettu lopettamaan vuokranmaksun 2 viikon päästä toistaiseksi". Mitenkähän kävisi...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Leppä Kerttu
Entäs opettajat
Itse ihmettelen että maksetaanko opettajille kuitenkin täyttä palkkaa? Ymmärtääkseni pääosan opetuksesta ainakin ala-aste ikäisillä hoituu vanhempien toimesta. Ala-aste ikäisillä ei ole etäopetusta. Maksetaanko siis opettajille täysi palkka siitä, että he lähettävät Wilmasta viestejä vanhemmille ja kouluavustajat pienillä palkoilla jäävät kokonaan ilman rahaa.

Lisää