Paikalliset

KOP-kolmioon avautuu heinäkuussa uusi pelisali ja sporttibaari

Jane Iltanen

Uudistuvaan KOP-kolmioon saapuu keskellä kesää uusia palveluita.

Veikkaus avaa heinäkuun alussa pelaamiseen ja urheilun seuraamiseen keskittyvän Feel Vegas -pelisalin KOP-kolmion tiloihin. Turun Osuuskauppa avaa pelisalin yhteyteen sporttibaarin, joka tarjoaa virvokkeiden lisäksi pientä purtavaa, kuten kanansiipiä ja burgereita.

Uuden pelisalin avajaisia vietetään 1. heinäkuuta jalkapallon EM-kisojen pudotuspelivaiheen ollessa käynnissä.

– Siellä voi pelaamisen lisäksi seurata urheilua eri kanavilta ja viihtyä kavereiden kanssa. Tiloihin tulee automaattiemme lisäksi kattava valikoima pöytäpelejä, myös pokeria ja vahva valikoima Veikkauksen urheilutarjoamaa. Pelisaliin rakennetaan turvallinen ja asiantunteva rahapelaamisen ympäristö, jonne ikäraja on 18 vuotta, kehittämispäällikkö Ari Tuuli kertoo Veikkauksen tiedotteessa.

Pelisali työllistää noin 20 henkilöä.

– Etsimme 18 vuotta täyttäneitä henkilöitä, joilla on hymy herkässä. Aito kiinnostus urheiluun lasketaan eduksi. On myös tärkeää osata sopeutua erilaisiin, joskus hyvinkin yllättäviin asiakaspalvelutilanteisiin, Feel Vegas Manager Seppo Katajisto sanoo yhtiön tiedotteessa.

Feel Vegas -pelisaleja toimii Helsingissä, Tampereella, Espoossa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Rovaniemellä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.