Paikalliset

Kustavi ja osia Lohjanjärven saaristosta mukaan puutiaisaivotulehduksen rokotusohjelmaan

Riitta Salmi
THL muistuttaa, että rokote ei suojaa punkeilta eikä estä punkkia tarttumasta ihoon. Sikis perinteinen punkkisyyni on tarpeen alueilla, joilla puutiaisia esiintyy.
THL muistuttaa, että rokote ei suojaa punkeilta eikä estä punkkia tarttumasta ihoon. Sikis perinteinen punkkisyyni on tarpeen alueilla, joilla puutiaisia esiintyy.

Rokotusohjelma puutiaisaivotulehdusta vastaan laajenee, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) tiedottaa. Ohjelma kattaa tänä vuonna myös Kustavin, missä taudin ilmaantuvuus on noussut viiden seurantavuoden aikana joka vuosi.

Ohjelma laajenee lisäksi Lohjalla. Jo viime vuonna rokotusten piiriin lisättiin alueita Lohjanjärven lounaisosissa. Tänä vuonna siihen liitetään uusia osia Lohjanjärven saaristoalueelta.

– TBE-rokote on tarpeen vain riskialueilla. On hyvä muistaa, että rokote ei suojaa punkeilta eikä estä punkkia tarttumasta ihoon. Punkkien levittämistä taudeista yleisin on borrelioosi, jota vastaan ei ole rokotetta. Perinteinen punkkisyyni kerran vuorokaudessa on tarpeen alueilla, joilla puutiaisia esiintyy erityisesti borrelioositartunnan estämisessä, ylilääkäri Tuija Leino muistuttaa THL:n tiedotteessa.

Uusien alueiden lisäksi maksuttomia TBE-rokotuksia jatketaan Ahvenanmaalla, Paraisilla ja Simossa, Kemin eteläisissä kaupunginosissa, Kotkan saaristossa, Lappeenrannan Sammonlahden kaupunginosassa sekä Raahen edustalla Preiskarin saaressa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

THL:n mukaan viime vuonna kansalliseen tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin yhteensä 69 puutiaisaivotulehdustapausta. Raportoitujen tapausten määrä on vähentynyt hieman kahden viime vuoden aikana, sillä vuonna 2018 rekisteriin ilmoitettiin 79 tapausta, ja vuonna 2017 tapauksia oli 82.

Vuosien 2015–2019 seurantatietojen perusteella puutiaisaivotulehduksen laskennallinen ilmaantuvuus pysyi korkeimpana Paraisilla (53 tapausta 100 000 asukasta kohden). Viime vuonna Paraisilta raportoitiin yhdeksän puutiaisaivotulehdustapausta. Muita korkean ilmaantuvuuden alueita olivat Simo (42/100 000) ja Kustavi (30/100 000) sekä Ahvenanmaa (28/100 000).

– Kuntakohtaisen seurannan lisäksi THL seuraa tarkasti esimerkiksi kesämökkialueita, joiden väestöä on vaikea määrittää ja joilla laskennallinen ilmaantuvuus ei anna luotettavaa kuvaa paikallisesta riskistä. Rajattujen riskialueiden rokotussuosituksia harkitaan aina tapauskohtaisesti, tutkija Sari Huusko kertoo.

Puutiaisaivotulehdus on TBE-viruksen aiheuttama aivotulehdus, joka leviää puutiaisen pureman välityksellä.

Taudinkuvaltaan puutiaisaivotulehdus on kaksivaiheinen. Oireet voivat olla kuumeilua, epämääräistä pahaa oloa ja sairauden tunnetta, jotka kestävät noin viikon. Valtaosa infektioista päättyy tähän. Vajaa kolmasosa sairastuneista saa varsinaisen aivotulehduksen noin viikon kuumeettoman jakson jälkeen. Aivotulehduksen hoito voi vaatia sairaalahoitoa ja aiheuttaa pitkäaikaisia neurologisia jälkioireita.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.