Klassillisen opiskelijat tutustuvat kulttuurialaan ammattilaisia varjostamalla

Tatu Lertola

Turun klassillisen lukion opiskelijat tutustuvat kulttuurialan työelämään uudenlaisen harjoittelun myötä.

Ideana on tutustuttaa opiskelijat kummiyritysten toimintaan pikkuhiljaa yhteistyön kasvaessa ja syventyessä opiskeluvuosien karttuessa.

Ensimmäisenä opiskeluvuotenaan lukiolaiset tutustuvat kummiyritysten toimintaan ja ammatteihin yleisesti. Toisen vuoden opiskelijoina he varjostavat kummiyrityksissä työskenteleviä ammattilaisia. Kolmantena opiskeluvuonna opiskelijoilla on mahdollisuus osoittaa yrityksessä hankkimansa tietotaito osana lukiodiplomin suorittamista.

– Uudessa formaatissa kummiyrityksen ei tarvitse keksiä harjoitteluun tulevalle sopivia tehtäviä, riittää kun osoitetaan työntekijä, jonka työhön lukiolainen voi perehtyä häntä varjostamalla, Turun klassillisen lukion mediaopettaja Mattus Alsi kertoo kaupungin tiedotteessa.

Lukion kummiyritystoimintaan on lupautunut jo kymmenen teatteri-, tanssi- ja media-alan yritystä.

Yritykset tulevat vuosittain keväällä esittelemään Turun klassillisen lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoille toimintaansa sekä ammatteja, joita lukiolaiset voivat varjostaa toisena opintovuonna.

Lukiolaiset lähtevät ensimmäisen kerran varjostamaan yrityksiä keväällä 2021.

Turun Sanomat on mukana Turun klassillisen lukion kummiyrityksenä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.