Turussa kehitetty sovellus kohdistaa terveydenhuollon henkilökunnan sinne, missä tarve on

Jori Liimatainen

Turun yliopistossa on kehitetty malli, jonka avulla terveydenhuollon hoitohenkilökunnan voimavarat voidaan hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Outi Tuomisen väitöstutkimuksessaan luoma sovellus auttaa hoitajien työpanoksen kohdistamista kustannustehokkaasti oikeaan aikaan ja paikkaan. Väitöksen ala on hoitotiede.

Sovelluksen käyttö vähentää merkittävästi hoitotyön lähiesimiesten poissaolojen korvaamisen liittyviä työsuoritteita, kuten puheluita ja sähköposteja. Myös alimiehitetyt työvuorot ja hoitohenkilökunnan suunnittelemattomat työvuorojen vaihdot vähenivät merkittävästi, kun päivittäisen resursoinnin mallia toteutettiin sähköisen sovelluksen avulla.

– Kun sairaalassa siirryttiin sähköisen sovelluksen käyttöön, hoitohenkilökunnan 2 612 äkilliseen poissaoloon liittyvät lähiesimiesten työsuoritteet vähenivät 3,2:sta 1,2:een. Tämä voi kuulostaa vähäiseltä, mutta ajallisesti yhden poissaolon korvaamiseen kohdistettu työaika väheni puolella, yli tunnista 24 minuuttiin, Tuominen kertoo yliopiston tiedotteessa.

Tuomisen kehittämä sovellus on käytössä seitsemässä eri sairaalassa Porissa, Jyväskylässä, Seinäjoella, Oulussa, Mikkelissä, Raumalla ja Forssassa.

Tuomisen havaintojen mukaan sähköisen sovelluksen käyttöönoton myötä sekä vara- että lainahenkilöiden käyttö tehostui.

Varahenkilöt ovat hoitajia, joiden työnkuvaan kuuluu työpisteen vaihtaminen jopa päivittäin. Lainahenkilöillä taas tarkoitetaan hoitajia, jotka pääsääntöisesti työskentelevät aina samalla osastolla, mutta todelliseen tarpeeseen perustuen heidät voidaan siirtää toiseen yksikköön työvuoronsa ajaksi.

Jokainen äkillinen poissaolo, joka korvataan lainahenkilöllä ulkopuolisen sijaisen sijaan, säästää organisaatiolle yhden hoitajan päiväpalkan. Näin ollen sovelluksen käyttöönotto toi sairaaloille myös kustannussäästöjä.

– Tutkimuksen yhteensä 16 viikon seuranta-ajanjakson aikana toteutui yhteensä 227 lainavuoroa. Arvioitu kustannussäästö henkilöstökuluissa oli yhteensä noin 36 000 euroa, kun poissaolo korvattiin lainahenkilöllä ulkopuolisen sijaisen asemesta. Muodostunut kustannussäästö vastaa lähes yhden sairaanhoitajan vuosipalkkaa, Tuominen huomauttaa.

Tutkimustuloksista kävi myös ilmi, että lainavuorokokemus ei lisännyt hoitajien kokemaa stressiä. Lainavuoroja tehneet hoitajat raportoivat kuitenkin joistakin tekijöistä, jotka stressaavat hoitajia.

– Vieraassa ympäristössä on haastavaa löytää oikeita tarvikkeita ja hoito-ohjeita. Nimetyn työparin puute lisää stressin kokemusta, kuten myös se, jos perehdytyksestä tingitään. Erityisesti hoitajat kaipaavat kiitosta joustavuudesta omalta esimieheltään, mutta myös kollegoiltaan, Tuominen lisää.

Turun yliopisto
Outi Tuominen
Outi Tuominen
Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
credo
Oikein
Mielenkiintoinen esitys. Toivottavasti Tehyn ja Superin pomot tutustuvat asiaan ja ottavasti opiksi ja keskittävät tarmonsa ja osaamisensa asioiden sisällölliseen kehittämiseen, eikä vain ay- politiikkaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »