Kolumni: Hiihtolomalla

Riitta Salmi

Ensi viikolla vietetään eteläisessä Suomessa koulujen hiihtolomia. Tai eiväthän ne nykyisin mitään hiihtolomia ole, vaan talvilomia. Tosin jos katsoo ulos ikkunasta, niin tulee mieleen, että ehkä loman nimen voisi jälleen muuttaa osuvammaksi, vaikkapa kevätlomaksi.

Itselleni tämä helmikuinen loma pysyy aina kuitenkin hiihtolomana, vaikka en olekaan hiihtänyt hiihtolomalla vuosikausiin – tai itse asiassa en ole edes viettänyt koko hiihtolomaa vuosiin.

Omat lapseni narisevat minulle joka kerta kun taas talviloman sijaan lipsautan suustani hiihtoloman. Ja kyllähän se varmasti turkulaislapsista, jotka eivät koskaan ole edes omistaneet suksia, kuulostaakin lähes yhtä absurdilta kuin jokin muinainen perunannostoloma.

Kun itse kävin ala-astetta (joka sekin on nykyisin alakoulu), savolaisella maaseudulla, oli itsestäänselvää, että kaikki liikuntatunnit hiihdettiin koko talven ajan – joka kesti lokakuulta huhtikuulle. Jokavuotisiin hiihtokilpailuihin oli myös pakko osallistua – vaikka joka kerta tulin viimeiseksi ja saavuin maalialueelle vasta kun tarjolla ollut kuuma mehu oli enää haaleaa. Kun muutimme kaupunkiin, pääsin pakollisten hiihtokilpailuiden piinasta, mutta en toki liikuntatuntien hiihdosta. Loppujen lopuksi sain hiihtämisestä niin tarpeekseni, etten ole hiihtänyt vuosiin, tai itse asiassa kahteen vuosikymmeneen.

Mutta kuinka ollakaan, jälleen kerran kun hiihtoloma alkaa lähestyä, sukset hiipivät mieleeni. Nyt kun maassa ei ole lumihiutalettakaan, hiihtäminen alkaisikin yhtäkkiä tuntua houkuttelevalta. Ja kun lapseni jälleen kerran nauravat lipsauttaessani talviloman hiihtolomaksi, huomaan pian muuttuneeni isoäidikseni: ”Kuulkaahan lapset kun silloin kun minä olin lapsi, hiihdettiin kouluun kesät talvet....”

Jaana Pakarinen

Kirjoittaja on toimittaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.