Illat, viikonloput ja alkuvuosi riskiaikaa hormipaloille – yleisin syy on ylikuumeneminen 

Marttiina Sairanen

Runsaat 40 prosenttia hormipaloista sattuu ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Tavallisin syy palon taustalla on hormin ylikuumeneminen.

Varsinais-Suomen alueella tapahtui vuosina 2014–2018 yhteensä 254 savuhormista syttynyttä rakennuspaloa tai rakennuspalovaaraa. Useimmiten hormipaloja syttyy viikonloppuisin ja ilta-aikaan. Tiedot käyvät ilmi pelastustoimen Pronto-tietokannasta.

Hormin ylikuumenemisen riski syntyy muun muassa silloin, jos hormi ja tulisija eivät ole keskenään yhteensopivia. Hormia ostaessa tulisikin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että hormi kestää tulisijan tuottaman lämmön. Jos hormin asentaa itse, tulee seurata tarkasti valmistajan antamia asennusohjeita.

Hormin ylikuumenemisen taustalla voi olla myös niin sanottu nokipalo. Nokipalossa piippuun kertynyt piki ja noki syttyvät palamaan. Palon voi tunnistaa piipusta kuuluvasta voimakkaasta huminasta. Piipun yläpäästä voi lisäksi nousta näkyviä kipinöitä, liekkejä tai mustaa savua.

Paras keino nokipalon estämiseen on nuohouksesta huolehtiminen, mutta myös tulisijan käyttötavalla on vaikutusta. Muun muassa roskien ja kostean puun polttaminen sekä vedon rajoittaminen kerryttävät nokea piippuun ja lisäävät nokipalon riskiä.

Vakituisessa asuinkäytössä olevan rakennuksen tulisijat ja hormit on nuohottava vähintään vuoden välein ja vapaa-ajan asunnoissa vähintään kolmen vuoden välein.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.