TOK:n edustajistovaalien ehdokasasettelu alkaa ensi maanantaina

Jonny Holmén
Turun Osuuskaupan edustajistovaaleissa äänestetään maaliskuussa.
Turun Osuuskaupan edustajistovaaleissa äänestetään maaliskuussa.

Turun Osuuskaupan (TOK) edustajistovaalien ehdokasasettelu alkaa ensi viikon maanantaina. Edustajistoon valitaan 60 jäsentä.

TOK:n mukaan edustajisto on osuuskaupassa ylin päättävä elin, joka päättää muun muassa osuuskaupan säännöistä, vahvistaa edellisen vuoden tilinpäätöksen ja päättää ylijäämän käytöstä sekä valitsee hallintoneuvoston jäsenet.

– Edustajiston jäsenten ei tarvitse olla kaupanalan ammattilaisia tai poliitikkoja. Tärkeintä on intohimo oman asuinympäristönsä kehittämiseen ja näkemys siitä, miten osuuskauppa voisi olla oman toimintansa kautta tekemässä Varsinais-Suomesta ja koko Suomesta parempaa paikkaa elää, Turun Osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtaja Mika Rantanen kertoo

tiedotteessa.

Vaaleissa voi olla ehdokkaana jäsen, joka on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi vaalivuotta edeltäneen vuoden loppuun mennessä. Vaalit järjestetään 16.–31.3.2020.

Ehdokasasettelun yhteydessä ehdokkailta kysytään paikallistoiveita, jotka voivat liittyä esimerkiksi kauppaan, ravintoloihin, palveluihin tai kaupunkikulttuuriin. Ehdokkaiden toiveet näkyvät äänestysaikana muun muassa vaalikoneessa, ja ne antavat äänestäjille tietoa siitä, mihin suuntaan ehdokkaat osuuskauppaa kehittäisivät.

Myös asiakasomistajat voivat jättää omia paikallistoiveitaan täällä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Rainer Kryssi
Hillotolpalle mars...
Montakohan Turun virkamiestä tai poliitikkoa taas päätyy tuonne. Ihan varmasti jääväävät itsensä kun esim. kauppapaikkojen kaavoitusta käsitellään Turun hallinnossa. Missään ei myöskään ole näkynyt tietoja millaisia etuja edustajiston tai hallintoneuvoston väki ja heidän lähipiirinsä saavat? Onneksi Suomessa ei ole korruptiota, sitähän on vain jossain Italiassa...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »