Turussa on ratkaisujen vuosi 2020

Monet suuret asiat jäivät Turussa odottamaan ratkaisuja, joten vuosi 2020 on Turussa päätösten aikaa. Turun Sanomien digitaalisessa näköislehdessä kootaan päättäjien pöydälle nippu avoimia kysymyksiä.

Riitta Alakoski
Lue, mitä lääkäri Mervi Laukka ja muut turkulaiset sanovat raitsikasta, uudesta konserttitalosta ja pormestarista. Turun Sanomien digitaaliseen näköislehteen keskiviikkona on koottu päättäjien pöytä täyteen ratkaisua odottavia asioita.

Lapsiperheiden tunnelmia uudenvuodenaattona Kupittaalla ja vuoden viimeisen päivän urheilusaavutuksia on luettavissa vuoden ensimmäisenä päivänä, kun Turun Sanomat ilmestyy digitaalisena näköislehtenä.

Taloussivulla kerrotaan, miten piensijoittajat innostuivat vuodenvaihteessa uusista osakesäästötileistä.

Keskiviikon lehdessä ulkomailta Turkuun asettuneet kertovat, miksi Suomi on heistä niin hyvä maa.

Perun Andien vuoristossa asukkaat ovat tuohtuneita kaivostoiminnan aiheuttamista ongelmista maanviljelijöiden ja karjankasvattajien toimeentulolle.

Kulttuurisivulla kerrotaan, että amerikkalaisen elokuvan vuosi 2020 on naissankarien. Supersankarielokuvat näyttävät saavan aidosti ja vetävästi feminististä kulmaa aihepiiriin. Kritisoijat kuitenkin puhuvat ”Smurffiina-syndroomasta”.

Torstaina 2.1. Turun Sanomat julkaistaan jälleen tavalliseen tapaan sekä paperisena että digitaalisena lehtenä.

Fakta

Näin luet näköislehtiä

Näköislehden pääset lukemaan, kun sinulla on voimassa oleva Turun Sanomien tilaus.

Kirjaudu omilla ts.fi-tunnuksillasi.

Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi.

Asiakasnumeron löydät tilauslaskusta tai Turun Sanomien asiakaskortista.

Älylaitteille tarvitset sovelluksen, jonka voit ladata ilmaiseksi AppStoresta tai Play-kaupasta.

Näköislehti on kaikkien Turun Sanomien tilaajien luettavissa keskiviikkona 1.1., koska paperilehti ei ilmesty.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
K.K.
Ei ole pakko tehdä kaikkea
Kun meillä ei ole vaaraa kuin verojen korotuksen kautta rakentaa esimerkiksi raitiotietä, niin silloin on otettava lusikka kauniisiin käsiin ja lopettaa sellaisesta haaveilu. Kysymys tuntuukin olevan aika paljon pilvilinnojen varassa, eikä raitsikan hyötysuhde ole millään mittarilla mitattuna sama kaikissa kaupungeissa. Tampereella on laskettu, että se maksaa yli 2000€/käyttäjä ja Turussa lähes kaksi kertaa enemmän eli vajaat 4000€/käyttäjä. TS haastattelu kuvasi hyvin tuntoja, eikä yksikään ikään katsomatta halunnut raitsikkaa. Kuunnelkaa turkulaisia veronmaksajia, eikä pientä, mutta erittäin kovaäänistä vihreää ryhmää, joka somessa metelöi raitsikan puolesta ja vain ideologisista syistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Ei ole pakko tehdä kaikkea
Raitiovaunujen puolesta puhuvat nyt Turun grynderit. He ovat laskeneet, että maapohjan ansioton arvonnousu tällä kurin päätyisi heidän tileilleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »