Jouluna lauhaa ja pilvistä – Loppuviikon kinkunsulattelukelit näyttävät lupaavilta, auringonkin odotetaan pilkahtavan

Mikael Rydenfelt
Räntä- ja lumisateet saattavat haitata joulupäivän ajokeliä.
Räntä- ja lumisateet saattavat haitata joulupäivän ajokeliä.

Niko Vahtera

Joulua vietetään tänä vuonna pilvisessä ja vaihtelevassa säässä. Jouluyön aikana etelästä maan keski- ja itäosiin liikkuva sadealue voi haitata ajokeliä joulupäivänä.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan jouluaatto on poutainen suuressa osassa maata, mutta päivän kuluessa etelärannikolle saapuu heikkoja vesi- ja räntäsateita.

Turun seudulla räntäsateen ennustetaan alkavan aattoiltana. Lämpötila pysyttelee koko päivän muutamassa plusasteessa.

Joulupäivänä sade saattaa tulla alas lumena. Lämpötila vaihtelee etelässä nollan molemmin puolin, muualla maassa on pikkupakkasta.

Keskiviikoksi osuvat myös Ilmatieteen laitoksen joulunajan liikennevaroitukset. Varoituskartan mukaan Varsinais-Suomessa huonon ajokelin todennäköisyys on 30 prosenttia tiistain ja keskiviikon välisestä yöstä keskiviikkoiltaan lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Varoitukset ovat voimassa suuressa osassa maata pohjoista ja aivan eteläisintä Suomea lukuun ottamatta.

Tapaninpäivänä ja loppuviikosta kelin ennustetaan pakastuvan koko maassa. Turussa lämpötila laskee pakkasen puolelle torstaina, ja pysyttelee muutamassa pakkasasteessa ainakin lauantaihin asti.

Turun seudulle ennustetaan osuvan oivat kinkunsulattelukelit perjantaiksi ja lauantaiksi, sillä pikkupakkasen lisäksi auringon odotetaan pilkahtelevan pilviverhon takaa.

Jouluna lumiraja kulkee likimain Lappeenrannasta Hämeen pohjoisosien ja Pirkanmaan itäosien kautta Keski-Pohjanmaalle yltävällä alueella.

– Tämän rajan eteläpuolella joulu on lumeton, tosin joulupäivänä satanee lunta paikoin myös etelämpänä, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Jari Tuovinen kertoo tiedotteessa.

Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on Lounais-Suomessa tyypillisesti alle kymmenen senttimetriä. Lämpötilat ovat aikojen saatossa pysytelleet nollan tietämillä.

Viranomaiset arvioivat joulun paluuliikenteen jakautuvan usealle päivälle. Vilkkaimmat päivät ajoittuvat torstaille ja perjantaille. Eniten liikennettä on valtateillä 3, 4 ja 7 etelän suuntaan.

Viikonloppuna liikennemäärien odotetaan lähestyvän tavanomaisia liikennelukemia. Joillakin tieosuuksilla liikenne voi edelleen jonoutua.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.