Osa Uudenmaankatua suljetaan liikenteeltä joulurauhan julistuksen ajaksi

Joulurauhan julistus Vanhalla Suurtorilla vaikuttaa alueen liikennejärjestelyihin sekä aatonaattona että jouluaattona.

Aatonaattona kello yhdeksästä eteenpäin Vanhan Suurtorin ja Tuomiokirkon ympäristössä on voimassa ajoneuvojen siirtokehotus. Kehotus koskee alueita, jotka on merkitty siirtokehotusmerkein.

Jouluaattona poliisi sulkee Uudenmaankadun kaikelta ajoneuvoliikenteeltä välillä Hämeenkatu–Eerikinkatu kello 11.30–12.30. Sulku koskee myös julkista liikennettä.

Joukkoliikenteen osalta Tuomiokirkkosiltaa käyttävät Fölin linjat ajetaan Auransillan kautta jouluaattona noin kello 11.30–12.30. Tuomiokirkkopuiston pysäkkejä korvaavat pysäkit Hämeenkadulla.

Kaikki Fölin linjat käyttävät normaaleja pysäkkejään Aurakadulla, Linnankadulla ja Eerikinkadulla.

Puutoria tai linja-autoasemaa päätepysäkkinään käyttävät Kaarinan suunnan linjat ajetaan keskustaan ja keskustasta Auransillan, Aurakadun, Linnankadun ja Brahenkadun kautta.

Myös Aurajoen vesiliikenteessä kulku Kirjastosillasta eteenpäin yläjuoksulle on estetty joulurauhan julistuksen aikana.

TS/Ari-Matti Ruuska
Arkistokuva viime vuoden joulurauhan julistuksesta.
Arkistokuva viime vuoden joulurauhan julistuksesta.

Turun liikennekeskus muistuttaa, että jouluaattona liikenne tulee ruuhkautumaan hetkellisesti suuren yleisömäärän vuoksi, joten paikalle saapuvia kehotetaan käyttämään julkisia kulkuneuvoja tai saapumaan jalan.

Poliisi on alueella turvaamassa tapahtumaa sekä ohjaamassa liikennettä.

Lue myös:

Jännitys on huipussaan, kun suora lähetys alkaa – Mika Akkanen julistaa joulurauhan jo seitsemättä kertaa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (22)

Vastaa
Koba
Mites ennen.
Aiemmin ei tälläisiä järjestelyjä tehty.Nyt sitten joka joulu pitää kadut ja joki sulkea.Mikä on muuttunut?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Timo Salo
: Mites ennen.
Tyhmiä kysymyksiä ei ole....periaatteessa...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lukija
Vast: Mites ennen.
Kannattaa käydä ylihuomenna paikan päällä tsekkaamassa tilanne. Valtaisa väkimäärä liikkeellä. Ei yhtään turhan takia ole kadut poikki autoliikenteeltä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Mites ennen.
Niin ja siellä joessakin on niin kova tungos että pitää vesiliikennekkin pysäyttää tilaisuuden ajaksi.Ei siihen Liikenteen tilapäiseen lopettamiseen yleensä kuorma-autoja käytetä vaan liikennemerkkiä ja puomia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Mites ennen.
Niin, miksei tosiaan kerrota miksi tähän on tultu ja miksi liikennemerkkien tilalla kuorma-autoja ja muuta raskasta kalustoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rainer Kryssi
Vast: Mites ennen.
Nizza, Berliini, Pariisi, Lontoo, Strasburg, Limburg, Barcelona,Tukholma... Siinä hieman listaa viime vuosien terrori-iskuista Euroopassa, jotka on tehty ajoneuvoa käyttäen. Suurin osa raskaalla ajoneuvolla mutta myöa henkilö- ja pakettiautolla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
T.S.
Kuin kissa kuumaa puuroa
Mielenkiintoista seurata miten muutama keskustelija yrittää nyt keksiä jotain aasinsiltaa jolla tämän asian saisi käännettyä siihen omaan lempiaiheeseen, maahanmuuttoon.

Suoraan ei tohdita sanoa vaan kierretään kuin kissa kuumaa puuroa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
No mistä täälläinen uusi käytäntö mielestäsi johtuu että kadut ja jokikin pitää sulkea raskailla ajoneuvoilla eikä puomit riitä kun joulurauhaa julistetaan.Mikä on muuttunut turvallisuustilanteessamme.Nimenomaan kirkot ja kristittyjen tilaisuudet vaativat nykyään erityistoimenpiteitä turvallisuuden suhteen.Italiassakin on kirkkojen eteen ilmestynyt valtavia betoniesteitä ja niin on Helsingissäkin Temppelinaukion kirkon edessä.Berliinissä Kudammin vieressä oleva joulutori suljettiin joku päiväsitten turvallisuus syistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
"Suoraan ei tohdita sanoa vaan kierretään kuin kissa kuumaa puuroa"
...juuri tätä ihmettelin itsekin. Siksi peräänkuuluttaisin tarkempaa uutisointia toimittajilta syy ja seuraussuhteista. Hyvässä uutisiessa yleensa taustoitetaan asioita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
Nimimerkki Koba jatkaa kiertelyä ja kyselee minulta.
Sen verran Koba raottaa asiaa että voisi olla uskonnosta kysymys: "Nimenomaan kirkot ja kristittyjen tilaisuudet vaativat nykyään erityistoimenpiteitä turvallisuuden suhteen."

Koba kirjoitti myös Berliinin joulutorista. Oli vihje epäilyttävästä esineestä, mitään ei löytynyt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Koba
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
Tarkoitukseni on ollut herättää keskustelua maamme turvallisuustilanteen muutoksesta joka näkyy nyt mm.Joulurauhanjulistuksen yhteydessä.Muutos ei johdu asoista joihin emme yhteiskuntana voi vaikuttaa.Se että haluammeko yhteiskuntamme muuttuvan tähän suuntaan riippuu päättäjiemme toimista maamme turvallisuuteen vaikuttavissa asiaoissa.Me tavlliset ihmiset voimme vaikuttaa päättäjiimme vaaleissa tai olemalla heihin yhteydessä.Toiset taas eivät haluaisi mitään keskustelua aiheesta ja näillläkin palstoilla kääntää keskustelun itse aiheesta toisiin kirjoittajiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
Nimimerkin 1350 alkuperäinen kommentti oli: "Niin, miksei tosiaan kerrota miksi tähän on tultu ja miksi liikennemerkkien tilalla kuorma-autoja ja muuta raskasta kalustoa."

Tässä sitten perustelut: "Siksi peräänkuuluttaisin tarkempaa uutisointia toimittajilta syy ja seuraussuhteista. Hyvässä uutisiessa yleensa taustoitetaan asioita."

Yksi mahdollisuus voisi olla se että toimittaja nyt on vain olettanut että kaikki nuo taustat tietävät eikä ole siksi lähtenyt kertaamaan niitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
Koba: "Tarkoitukseni on ollut herättää keskustelua maamme turvallisuustilanteen muutoksesta joka näkyy nyt mm.Joulurauhanjulistuksen yhteydessä.Muutos ei johdu asoista joihin emme yhteiskuntana voi vaikuttaa.Se että haluammeko yhteiskuntamme muuttuvan tähän suuntaan riippuu päättäjiemme toimista maamme turvallisuuteen vaikuttavissa asiaoissa."

Koba kirjoittaa turvallisuustilanteen muutoksesta.
Minusta turvallisuustilanne ei ole juurikaan muuttunut, sen sijaan on muuttunut varautuminen turvallisuusuhkiin.
Koba pohtii että haluammeko yhteiskunnan muuttuvan tähän suuntaan. No minä ainakin pidän hyvänä sitä että varaudutaan.

Koba lopettaa: "Me tavlliset ihmiset voimme vaikuttaa päättäjiimme vaaleissa tai olemalla heihin yhteydessä.Toiset taas eivät haluaisi mitään keskustelua aiheesta ja näillläkin palstoilla kääntää keskustelun itse aiheesta toisiin kirjoittajiin."
Ikävällä tavalla tosiaan nykyisin aletaan asian sijasta keskustella toisista kirjoittajista. Ihan tuoreeltaan eräs kirjoittaja oli tyytymätön kun olin eri mieltä hänen kanssaan ja hän sitten oitis leimasi minut joksikin terroristien puolustajaksi!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
"Minusta turvallisuustilanne ei ole juurikaan muuttunut, sen sijaan on muuttunut varautuminen turvallisuusuhkiin."
...siis todellako? Ja jos niin mistä tarkasteluaikavälistä nyt kirjoitat? Itse näen nimittäin hieman erilailla, mutta on toki arvioinnin aikajännekin minulla yli viisi vuotta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
1350 kysyy: "...siis todellako? Ja jos niin mistä tarkasteluaikavälistä nyt kirjoitat? Itse näen nimittäin hieman erilailla, mutta on toki arvioinnin aikajännekin minulla yli viisi vuotta."

Otetaan nyt vähän takapakkia ja keskustelun periaatteitakin huomioon.

Nimimerkki Koba avasi keskustelun kysymällä: "Mikä on muuttunut?"
Ja sinä 1350 komppasit: "Niin, miksei tosiaan kerrota miksi tähän on tultu..."

Sen sijaan että 1350 kyselet minulta olisi perusteltua jos Koba ja sinä kertoisitte mikä Suomen turvallisuustilanteessa on nyt sitten muuttunut.

Jotain voisin kyllä minäkin sanoa. Nimittäin Supo julkaisee katsauksia, kuten vaikka
Suojelupoliisin kansallisen turvallisuuden katsaus 2018. Siinä lukee:
"Kansallisen turvallisuuden näkökulmasta huomionarvoisin ääriryhmä on uusnatsistinen Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL). Turun hovioikeus piti ennallaan Pirkanmaan käräjäoikeuden päätöksen PVL:n lakkauttamisesta. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Äärioikeistolaisissa ja maahanmuuttovastaisissa piireissä ilmenee yhä enemmän vainoamista ja vihakampanjointia, jonka kohteina ovat muun muassa viranomaiset, toimittajat ja tutkijat. Yleistyessään laajamittainen vihamielinen vaikuttaminen voi heikentää yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja."

Olettaisin että Koba ja sinä ette kuitenkaan tarkoita äärioikeiston aktivoitumista kun puhutte turvallisuustilanteen muuttumisesta. Pallo on teillä, jään odottelemaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
Enpä tosiaan muista, että viimevuosituhannella tai edes 2000-luvun alussakaan olisi tarvinnut juurikaan varautua terroriuhkiin. Enkä toisaalta myös muista, että mitkään "PVL":t tms. olisivat joutuneet marssimaan/toimimaan, ei ollut kertakaikkiaan mitään syytä/aihetta. Nyt tuntuu jostain syystä olevan syytä.
Jotenkin muistuu Mihail ja Raisa Gorbatšovin vierailu 1989 Helsingissä, satuin olemaan Mannerheimintiellä tuolloin kun he menivät saattueessa ohitse. Poliiseja oli juuri sen verran kuin itse liikenteen ohjaamiseen tarvittiin. Nyt on jossain kurdien mielenosoituksessa 10 kertainen määrä poliiseja ja siltikään ei meinaa mennä komento perille. Että kyllä tässä minun silmin on aika paljon tapahtunut muutosta turvallisuustilanteessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
Tilanne.
Minä siteerasin Supoa äärioikeiston aktivoitumisesta.
1350 sitten vastapainoksi muistelee miten Mannerheimintiellä toimittiin 30 vuotta sitten kun Gorba kävi kylässä.
Toinen pointti oli sitten kurdien mielenosoitukset. Ei hyvänen aika, kurdit ovat kyllä kiihkeitä mielenosoittajia joilla tuntuu herkästi 'keittävän yli', mutta eivät he kyllä mikään uhka kansalliselle turvallisuudelle ole.
Toinen turvallisuustilanteen heikkenemisestä kirjoittanut, eli Koba, tuntuu olevan ihan ummella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
1350
Vast: Kuin kissa kuumaa puuroa
Se jos jollakulla on todella huoli äärioikeiston aktivoitumisesta ja sen myötä syntyvästä turvallisuusuhasta ja lääkkeenä tähän on kieltää ko.järjestöjä, niin se on hieman sama kun lääkittäisiin tai kiellettäisiin sairauden oireet mutta jätettäisiin itse sairaus huomiotta ja hoitamatta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Angus
Paljon melua vähästä
Ihmettelen, mikä "Mites ennen" -ketjun keskustelijoita pännii. Toki sen voi ääneenkin sanoa, että varaudutaan liikenneruuhkien ohella turvallisuusuhkiin (ääritapauksessa terrorismiin), mutta mitä sitten? Helpottiko, kun se sanotaan ääneen? Kannattaako joulun alla meuhkata vakavista vaaroista yleisötilaisuuksissa, kun lapsetkin osaavat kuunnella ja lukea ja osallistuvatkin niihin tilaisuuksiin? Todellisuudessahan riski on kuitenkin erittäin pieni. Ja sitä pienempi, kun varaudutaan. Ja turvallisuusuhkia löytyy nykyään kaikenlaisista väestöryhmistä, myös kantasuomalaisista.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Juh Jal
Vast: Paljon melua vähästä
Eikähän tässä ajeta takaa, että on omituista ettei näitä turvallisuusuhkia seulota jo rajalla. Kun kaikki pääsee maahan ilman papereita, eikä käännytyspäätöksen jälkeen lähde vapaaehtoisesti, niin siksi joudutaan tiet sulkemaan. Jos tätä ei ymmärrä niin omassa ajattelussa voi olla jotain vialla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Angus
Vast: Paljon melua vähästä
Suomessa on ollut iskuja yleisötiloihin ihan kantasuomalaisten toimesta. Uskoakseni kaikenlainen terrorismi ja väkivaltaiskut ovat lisääntyneet maailmassa viime vuosikymmeninä, eivät vain muslimien tekemät. Paraskaan rajavalvonta ei kokonaan poista iskujen riskiä.

Mikä tässä kommentissa on "vialla"?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Esko
Vast: Paljon melua vähästä
Jos maastamme löytyisi viisautta, ei näitä turvallisuus uhkia edes ilmestyisi rajalle. Säästyisimme samalla monelta kansaa jakavasta ongelmasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »