Vasaramäen koulun ysiluokkalaiset mukana luomassa seksuaalikasvatusmateriaalia

TS

Vasaramäen koulun oppilaat ovat mukana kehittämässä ja luomassa uutta seksuaalikasvatusmateriaalia nuorille. Koulun 9.-luokkalaiset toteuttavat digitaalista materiaalia yhdessä opettajien ja hanketyöntekijöiden kanssa.

Yhteistyö on osa Turun ammattikorkeakoulun käynnissä olevaa kansainvälistä EDDIS-hanketta (A Digital Program for Sexual Education in Secondary Schools), jonka tarkoituksena on luoda kansainvälinen verkko-oppimisalusta seksuaalikasvatuksen tueksi.

Maailman terveysjärjestö WHO ohjeistaa, että seksuaalikasvatuksen laatu paranee, kun nuoret otetaan mukaan järjestämään, tuottamaan ja arvioimaan seksuaalikasvatusta. Tärkeänä pidetään sitä, että seksuaalikasvatuksessa käsiteltävät aiheet nousevat nuorten omista tarpeista ja toiveista. Turun ammattikorkeakoulun EDDIS-hankkeessa nuoret osallistuvat hankkeessa joka vaiheeseen. Nuoret pohtivat tiedollisia tarpeita ja toiveita, suunnittelevat toteutusta, testaavat tuotettuja materiaaleja sekä arvioivat niiden käytettävyyttä.

Hanke on rahoitettu Euroopan unionin Erasmus+ -ohjelmasta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.