Tuomiokirkon joulukuusi löytyy kaupungin opaskartalta

Jori Liimatainen
Tuomiokirkon joulukuusi puhkesi valoloistoon viime lauantaina kello 16.10. Tori oli pakkautunut täyteen väkeä seuraamaan perinteistä joulukauden avausta.
Tuomiokirkon joulukuusi puhkesi valoloistoon viime lauantaina kello 16.10. Tori oli pakkautunut täyteen väkeä seuraamaan perinteistä joulukauden avausta.

Turku julkaisi joulukauden kunniaksi valtakunnan ykköskuusen rekisteritiedot opaskartalla. Tuomiokirkon joulukuusi on joulukuun ajan nähtävissä karttapalvelun puurekisteristä, josta löytyy tiedot kaikista kaupungin rekisteriin kirjaamista puista.

Opaskarttapalvelu sisältää muutenkin suuren määrän tietoa erilaisista kaupungin rekistereistä. Palvelusta löytyviä tietoja lisätään ja kehitetään jatkuvasti. Kuluvana vuonna karttapalvelussa on muun muassa julkaistu avoimena datana kolmiulotteisen kaupunkimallin aineistoa.

– On oikeasti todella upeaa, että meillä on mahdollisuus jakaa helposti lähestyttävää tietoa kaupunkilaisille. Puurekisteri on yksi esimerkki siitä valtavasta tietomäärästä, jota voimme tuoda esille, kertoo paikkatietoinsinööri Kaisa Utriainen kaupungin tiedotteessa.

Puurekisteriaineisto valtakunnan ykköskuusineen löytyy karttapalvelusta valitsemalla palvelun vasemmasta laidasta näytettävät karttatasot ja valitsemalla aktiiviseksi ”Kadut ja puistot” -ryhmän alta taso ”Puut”. Lisätietoja puusta saa esille klikkaamalla kartalla näkyvää kuusen symbolia.

Karttapalvelun ylläpidosta vastaa Kaupunkiympäristötoimialan Paikkatieto ja kaupunkimittaus.

Lue myös: TS seurasi hetki hetkeltä Tuomiokirkon kuusen matkaa: Lakko vaihtoi Kuntecin kuusitiimin lähes kokonaan

Antaa valojen palaa! Katso upeat kuvat Turun joulukauden avajaisista

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.