Kolumni: Ahdistavat jouluherkut

Riitta Salmi

Sen pitäisi olla maailman yksinkertaisin asia. Ihminen syö, jotta pysyisi hengissä. Ihminen syö, jotta saisi energiaa hoitaakseen osansa maailmassa. Silti yllättävän monelle ruoka ja syöminen ovat mörköjä, jotka tahdittavat sekä arkea että etenkin juhlaa synkillä tavoilla.

Syömishäiriöliiton mukaan vain muutamalla prosentilla suomalaisista on diagnosoitu syömishäiriö, mutta todellisuudessa jonkinasteisia oireita on huomattavasti useammalla.

Heille joulunaika ei ole vain iloista odotusta, kiireistä valmistelua tai juhlan kaupallisuuden tuskailua. Se on lähestyvä myrskyrintama, jota ei pääse karkuun.

Heidän voimansa kuluvat sellaisten tilaisuuksien välttelyyn, johon kuuluvat herkut tai syöminen. Tai sitten ahdistunut osallistuminen, suupalojen katuminen jälkikäteen ja ”repsahtamisen” aiheuttamat itsesyytökset, paastopäivät ja itsensä rankaisu rääkkiliikunnalla.

Mutta eikö liikasyömisten katuminen ole normaalia? Täpötäysi vatsa joulubuffetin jälkeen saa kenet tahansa vannomaan, että seuraavalla kerralla santsaus jää väliin.

Harvempi meistä niin sanotuista tavallisista ihmisistä kuitenkaan ahdistuu ruuasta niin, ettei mieleen mahdu juuri muuta. Tai määrittää oman arvonsa sen mukaan, montako kaloria päivän mittaan on syönyt, tai näkee joulun vain houkutuksista koostuvana esteratana, josta on selviydyttävä mahdollisimman vähin vaurioin.

Syömisongelmaisen ihmisen elämä on joskus kuin saippuaoopperaa. Psyykkiset ja fyysiset voimavarat hupenevat samoina toistuviin juonenkäänteisiin eli pyhiin lupauksiin, niiden pettämiseen ja uusiin alkuihin. Sekä väistämättömän epäonnistumisen tuomaan arvottomuuden tunteeseen. Ihminen elää itseinhon häkissä, jonka on rakentanut ympärilleen.

Häkki voi estää häntä solmimasta uusia kiinnostavia tuttavuuksia, tarttumasta opiskelu- tai työtilaisuuksiin ja toteuttamasta itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Se estää häntä myös näkemästä joulua mahdollisuutena. Sellaisena mihin se on tarkoitettu: armollisuutena ja myötätuntona paitsi kanssaihmisiä, myös itseä kohtaan.

Kirsi Saivosalmi

Kirjoittaja on toimittaja ja joogaopettaja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.