Turussa kehitetty PET-kuvantamisen radiolääkeaine etenee ihmistutkimuksiin – mukaan etsitään nivelreumaa sairastavia

Jari Laurikko

Marika Anttila

Turun Valtakunnallisen PET-keskuksen tutkimusryhmä on kehittänyt uuden PET-kuvauksessa käytettävän radiolääkeaineen. Kyseessä on ensimmäinen Suomessa alusta asti kokonaan kehitetty radiolääkeaine, joka on edennyt ihmistutkimuksiin. Radiolääkeaineen toivotaan edistävän tulehdussairauksien, kuten nivelreuman ja sen liitännäissairauksien, varhaista diagnostiikka ja lääkekehitystä kajoamattoman molekyylikuvantamisen keinoin.

Professori Anne Roivaisen tutkimusryhmän ja akateemikko, professori Sirpa Jalkasen kehittämän radiolääkeaineen siirtyminen ihmistutkimuksiin on merkittävä askel.

– Radiolääkeaineiden kehitystyö muistuttaa hyvin paljon lääkekehitystä. Vuosia kestäneiden prekliinisten tutkimusten jälkeen olemme vihdoinkin edenneet ihmistutkimuksiin. Kliinisen lääketutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa radiolääkeainetta annetaan ensimmäisen kerran ihmisille. Tällöin mukana on vain muutamia terveitä henkilöitä, Roivainen selittää Turun yliopiston tiedotteessa.

Marttiina Sairanen
Professori, akateemikko Sirpa Jalkanen on ollut mukana kehittämässä radiolääkeainetta yhdessä Anne Roivaisen tutkimusryhmän kanssa.
Professori, akateemikko Sirpa Jalkanen on ollut mukana kehittämässä radiolääkeainetta yhdessä Anne Roivaisen tutkimusryhmän kanssa.

Tutkimusten mukaan radiolääkeaine on hyvin siedetty ja turvallinen. Toisen vaiheen kliinisessä tutkimuksessa radiolääkeainetta annetaan pienelle joukolle potilaita.

– Etsimme nyt tutkimukseen mukaan nivelreumaa sairastavia potilaita yhdessä Tyksin reumatologian yksikön ylilääkärin Laura Pirilän ja muiden reumatologien kanssa. Mukaan toivotaan kymmentä potilasta, Roivainen sanoo.

Tulehdus on merkittävä osatekijä useissa pitkäaikaissairauksissa, ja hoidon onnistumisen kannalta se tulisi tunnistaa ajoissa. Tulevat tutkimukset osoittavat, soveltuuko uusi radiolääkeaine tulehduksen kuvantamiseen.

– Prekliinisissä tautimalleissa niveltulehdus onnistuttiin kuvaamaan hiirillä, mutta ihmisen nivelreuman kuvantuminen on haastavampaa, Roivainen muistuttaa.

Uusi radiolääkeaine kohdentuu verisuonen pinnan tulehdussolujen liikennettä ohjaavaan tartuntamolekyyliin.

– Me uskomme, että herkkä koko kehon kattava tulehduksen kuvantaminen mahdollistaisi varhaisen diagnoosin ja auttaisi hoitovasteen tarkkailussa. Molekyylikuvantaminen on nopeasti kehittyvä translationaalinen tutkimusalue, jonka asiantuntemusta arvostetaan myös lääketeollisuudessa, Roivainen huomauttaa.

Tulosten odotetaan tarjoavan uusia työkaluja molekyylikuvantamiseen ja edistävän näiden kliinistä käyttöönottoa.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Akatemia, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (ERVA-rahoitus), Jane ja Aatos Erkon säätiö, Sigrid Juséliuksen säätiö, Business Finland ja Sydäntutkimussäätiö.

Turun Valtakunnallinen PET-keskus on Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin yhteinen laitos. Keskuksessa tehtävässä tutkimuksessa käytetään maailman huippuluokkaa olevia positroniemissiotomografiaan (PET) perustuvia kuvantamislaitteita.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.