Ryöstäjät veivät satojen eurojen arvoisia älypuhelimia sumuttamalla myyjiä kasvoille Turussa

Timo Jakonen
Lounais-Suomen poliisi otti maanantaina kiinni vuonna 1996 syntyneen miehen ryöstöstä epäiltynä. Seuraava vastaava ryöstön yritys tapahtui jo saman päivän iltana.

Salli Koivunen

Ryöstöiksi kehittyneet yksityishenkilöiden väliset puhelinkaupat ovat pitäneet poliisin kiireisenä Turussa viime päivinä. Poliisin tietoon on tullut perjantain jälkeen kolme tapausta, joissa puhelimen myyjä on saanut sumutetta kasvoilleen ja tullut ryöstetyksi. Sekä ryöstöjen uhrit että epäillyt tekijät ovat miehiä. Tapaamiset oli pääsääntöisesti sovittu puhelimitse niin, että myyjälle ei ollut jäänyt ostajasta muuta tietoa puhelinnumeron lisäksi.

Lounais-Suomen poliisin tiedossa ei vielä ole, minkälaisia sumutetta tapauksissa on käytetty. Turvasumutteista on markkinoilla niin ammattikäyttöön tarkoitettuja luvanvaraisia kuin lupavapaitakin versioita.

– Vaikka kyseessä olisikin lupavapaa turvasumute, ei sellainen taskussa ihan kaikkialla voi kulkea. Esimerkiksi yleisötapahtumaan sellaisen kanssa ei voi marssia. Erilaisia sumutteita on tarjolla runsaasti, niin kotimaassa kuin ulkomaalaisissa verkkokaupoissa, rikosylikonstaapeli Lasse Höysti huomauttaa.

Poliisi sai perjantaina ilmoituksen tapauksesta, jossa kahden henkilön väliset älypuhelinkaupat menivät pieleen. Verkossa puhelintaan kaupannut oli sopinut tapaavansa ostajan Amiraalistonkadun ja Mittarinkadun kulmassa Turun Linnanfältissä puoli kymmenen aikaan illalla.

Paikalle saapui henkilöautolla kaksi henkilöä. Heistä toinen jäi autoon ja toinen, noin 180-senttinen mies, saapui kaupantekoon. Mies oli ojentanut myyjälle vain osan sovitusta kauppahinnasta ja sen jälkeen suihkuttanut myyjää kasvoille.

Mies oli napannut myytävän puhelimen ja pinkaissut juoksuun. Pakomatka jatkui henkilöautolla, jolla paikalle saavuttiinkin.

Toinen tapaus tapahtui Martissa Laivurinkadulla maanantaina hieman ennen viittä iltapäivällä.

Tarkasteltuaan kaupanteon kohteena ollutta puhelinta, oli jälleen ostaja kaivanut taskustaan sumutteen, poliisin arvion mukaan mahdollisesti pippurisumutteen, ja sumuttanut sillä myyjää kasvoihin. Tämän jälkeen tekijä poistui paikalta juosten puhelin mukanaan.

Poliisin tietojen mukaan molemmissa ryöstöissä tekijä sai saaliikseen noin 500–600 euron hinnalla kaupan olleen älypuhelimen.

Laivurinkadun rikospaikalla käyneet poliisipartiot onnistuivat selvittämään epäillyn tekijän, vuonna 1996 syntyneen miehen henkilöllisyyden ja hänet otettiin myöhemmin illalla kiinni epäiltynä ryöstöstä.

Yhden epäillyn kiinniotosta huolimatta Turun kännykkäsumuttaja iski maanantaina jälleen, kun eräs myyjä tapasi ostajan taloyhtiön rappukäytävässä Tiilentekijänkadulla hieman ennen iltakymmentä. Tällä kertaa ryöstö jäi yritykseksi, kun myyjä onnistui pakenemaan paikalta saatuaan sumutetta kasvoilleen.

– Vielä ei voida sanoa, puhutaanko tässä yhdestä vai useammasta epäillystä tekijästä, rikosylikonstaapeli Höysti kertoo.

Poliisi tutkii tapauksia kahtena ryöstönä ja yhtenä ryöstön yrityksenä. Turun kännykkäsumutuksissa uhreille ei ryöstöhetkellä Höystin tietojen mukaan tehty muuta väkivaltaa sumuttamisen lisäksi.

– Muita rikosnimikkeitä ei tässä vaiheessa ole. Tapauksia tutkitaan ryöstönä aina, kun siihen liittyy henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai sillä uhkaamista, Höysti kertoo.

Se, että kolme samankaltaista tapausta tuli poliisin tietoon lyhyen ajan sisällä saattaa Lasse Höystin mukaan joko olla sattumaa tai sitten ei. Poliisin tutkinnassa on ylipäätään ollut viime aikoina runsaasti erilaisia ryöstöjä ja ryöstön yrityksiä. Turun Sanomat uutisoi pelkästään lokakuun aikana viidestä erillisestä poliisin tiedottamasta tapauksesta.

– En osaa sanoa koko maan tilanteesta, mutta Turun seudulla ryöstöjen määrä on selkeästi lisääntynyt. Uusia tapauksia tulee ilmi harva se päivä, rikosylikonstaapeli kertoo.

Tulisiko turkulaisten sitten olla valppaana ja varovaisina kaduilla liikkuessaan tai kauppoja sopiessaan?

– Toki poliisi tiedottaa ryöstöistä siksi, että ihmiset osaavat ottaa asian huomioon. Täytyy pitää mielessä, että tällaisiin kahden kesken sovittuihin tapaamisiin liittyy aina jonkinasteinen riski. Itsekseen voi miettiä, onko tuntemattoman ihmisen tapaaminen pimeällä kadulla tai rappukäytävässä iltamyöhäisellä kaikkein paras vaihtoehto.

Uutista täydennetty rikosylikonstaapeli Lasse Höystin kommenteilla 19.11. kello 12.23.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
Rautalanka
Missä myyjän turvajärjestelyt?
Myyjän kannattaa ottaa oma kaveriporukka mukaan eikä lähteä potentiaalisesti vaaralliseen myyntitilanteeseen yksin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
IrVi
Vast: Missä myyjän turvajärjestelyt?
Tai sopii treffit edes johonkin ostarille kahvilaan tai jotain. Missä tekijöiden ja auton tuntomerkit?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hanalyytikko
Kuva olisi kiva yllätys
Jos menet ostamaan tai myymään jotain yksityishenkilön kanssa, ota kuva henkilöstä ja mahdollisesta autosta, jolla hän on tullut paikalle. Rekisterinumero kuvaan mukaan. Jos ostaja ei suostu tähän, poistu paikalta omaisuudestasi kiinni pitäen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rautalanka
Vast: Kuva olisi kiva yllätys
Ennen kaikkea ota kaveri mukaan tarkkailemaan tilannetta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jannis_H.
Väärä paikka.
Sopisin treffit vaikka keskelle Hansatoria ja kaverit mukaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
t.a.
!
Myytitilanne kannatta sopia paikkaan jossa on kameravalvonta ja muutenkin ihmisiä!Hyvä olisi ottaa myös kuva ostajasta ja lähettää samantien "Pilveen" omalle koneelle tjms.!Hyvä olisi muistaa myös vanha totuus että jos joku vaikuttaa liian hyvältä...!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Taito
Vast: !
Niin, vihreiden eduskunta-aloitteen mukaanhan koko Suomi on pian pilvessä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: !
Taito: "Niin, vihreiden eduskunta-aloitteen mukaanhan koko Suomi on pian pilvessä."

Saa nähdä miten tämä etenee. On oikeastaan kaksi vaihtoehtoa.
Ensimmäinen se että Taito kertoo mitä vihreiden aloitetta hän tarkoittaa.
Toinen se että Taito kertoo jotenkin erehtyneensä.

Yleensä muuten asiat etenevät niin että kun on enemmistöhallitus niin hallituspuolueet eivät tee omia eduskunta-aloitteita vaan asiat tulevat esille hallituksen esityksinä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
PeterPan
Vast: !
Tästä on vaikeaa saada suoraa yhteyttä päivänpolitiikkaan ja eduskuntaan, mutta bussilla kulkeva kuulee yhtä ja toista: "kävin hakemassa tonnin kännykät kaikista kolmesta liikkeestä ja sain 500/ kpl", yms. Syrjäytyneet nuoret ovat nyt näköjään muodostaneet kilpailevia liigoja, kun kännykkäfirmat myyvät suurilla riskeilläkin uutuuspuhelimia ilman luottotietoja tai väärennetyillä papereilla esiintyville - niin "perus"-suomalaisille kuin "mamuillekin". Itse poistin äsken meilistäni noin 20 kännykänmyynti-ilmoitusta eri tahoilta. "Telian" nimissä esiintynyt vaikutti aidolta siihen saakka kunnes neuvoa pyydettyäni "Sanna" alkoi tehdä kirjoitusvirheitä ja lopulta luopui koko leikistä, kun pyysin toimittamaan laitteen Hansa-korttelin myymälään, jonne pääsen bussilla... En halua uskoa, että oma palvelujentarjoajani voisi käyttäytyä näin epäammatillisesti!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »