Kimpaantunut asiakas kävi järjestyksenvalvojan kimppuun

LM/Tomi Vuokola

Pöytyältä kotoisin oleva noin 30-vuotias mies jouduttiin poistamaan Aurassa sijaitsevasta ravintolasta sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Tilanteesta kimpaantunut mies palasi uudestaan ravintolan ovelle. Mies kävi hänet aiemmin poistaneen järjestyksenvalvojan kimppuun. Poliisin mukaan järjestyksenvalvoja kaatui rytäkässä, ja häneltä murtui jalka. Järjestyksenvalvoja sai lopulta laitettua ravintolasta aiemmin poistetulle ja nyt riehumaan tulleelle miehelle käsiraudat odotellessaan poliisin saapumista paikalle.

Poliisi epäilee miestä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta ja pahoinpitelystä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Ari Hyvönen
Miten niin epäillään?
Aika hoopoa tuo jatkuva epäily kuten tässäkin tapauksessa kun tekijä on selvillä. Jaa, no voinhan minäkin epäillä kirjoitinko tämän kommentin, epäilyttävää mutta samalla naurettavaa. Onko kyse vastuun sysäämisestä jollekin muulle vai mistä on kyse?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Abeyance
Vast: Miten niin epäillään?
Henkilöä ei ole tuomittu vielä rikoksesta. Poliisi epäilee ja tutkii, syyttäjä syyttää ja oikeus tuomitsee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
_J_
Vast: Miten niin epäillään?
Ihan normaali käytäntö sanoa noin kunnes tuomioistuimesta on tullut lainvoimainen tuomio. Jos Ari ei aiemmin ole termin käyttöä kuullut, tulee mietintään kuinka kauan hän on suomalaisia tiedotusvälineitä seurannut?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jonne
Ikävää
Tuntuu, että tämä päällekäymisen kynnys madaltuu koko ajan.
Asiakastyö muuttuu huonoon suuntaan.

Muistan vielä sen ajan kun esim. ensiapupolilla tai sosiaalitoimistoissa ei tarvittu vartijoita.
Nyt riehutaan jopa KELA:n konttoreissa.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »