Raisionjokeen valui jätevettä jopa viisi päivää – Puhdistamon toimitusjohtaja: "Ikävien sattumusten sarja"

Lauri Rotko
Raisionjokeen on valunut jätevettä noin 35 000 m3.

Jasmin Koivisto

Turun seudun puhdistamon Raisionjoen pumppaamolla tapahtui viime maanantain ja perjantain välisenä aikana jäteveden ylivuotoa Raisionjokeen yhteensä noin 35 000 m3, mikä vastaa noin 40 % puhdistamon keskimääräisestä päivävirtaamasta. Tsp:n mukaan ylivuoto johtui saneerausurakoitsijan inhimillisestä erehdyksestä.

Tsp:n viemäriverkostossa ennen Raisionjoen pumppaamoa oli saneeraustarpeita rapautumisesta johtuen. Tsp osti saneerauksen suunnittelun ja toteutuksen saneerausurakoitsijalta. Saneerauksen aikana viemärilinjan jätevedet ohipumpattiin pumppaamon viereiseen kaivoon, jotta saneerausta päästiin toteuttamaan. Ohipumppaus aloitettiin saneerausurakoitsijan toimesta viime maanantaipäivällä.

– Tämä on ollut ikävien sattumusten sarja, harmittelee Turun seudun puhdistamon toimitusjohtaja Mirva Levomäki.

Hän kertoo, että saneerausurakoitsija havaitsi ylivuodon perjantaiaamuna ja ilmotti asiasta puhdistamolle. Kello 14.30 puhdistamolla todettiin, että häiriötilanne oli ylivuotokaivossa, johon viemärisaneerauksen ohipumppaus oli kytketty. Ongelman syy tai laajuus ei kuitenkaan ollut vielä tiedossa.

Osa viemärisaneerauksen ohipumppauksesta päätyi ylivuotona Raisionjokeen ylivuotokaivon kautta. Ohipumppaus oli kytketty suunnitelman vastaisesti väärään kaivoon.

– Ryhdyimme välittömästi toimenpiteisiin, jotta jätevedet saatiin tavanomaiselle reitille, kertoo Levomäki.

Kirjallinen ilmoitus Ely-keskukselle ja Turun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle tehtiin perjantaina.

Ylivuodon seurauksia on jo ryhdytty selvittämään. Tsp on tilannut ylimääräisiä näytteenottoja Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Raisionjoesta ja Raisionjoen edustan merialueelta. Raisionjoesta näytteitä on otettu kaksi ja merialueelta viisi. Levomäen mukaan tuloksia ei ole vielä saatu eikä niiden valmistumisen ajankohdasta ole vielä varmuutta.

Lisäksi Turun ympäristösuojeluviranomaiset ovat ottaneet näytteitä avantopaikoilta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
PeterPan
Urakka kusi
Tämmöistä tekevälle aina sattuu. Urakoitsija vaihtoon ja entinen oikeuteen ja perintään. Ei tässä mitään hyväveli -systeemiä voi olla, kun koko joki on paskavettä ja laskee Ruissalon edustalle. Kaikenlaisia sattumusten listoja on turhaa ottaa täydestä: yksinkertaisesti asiantuntemus oli puutteellista ilman mitään selityksiä. Murpfhyn laki kyllä pätee yleisesti, mutta ei veronmaksajien äyriä määriteltäessä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Timo Lahtinen
Myöhäistä, kun pissat ovat jo housuissa!
... ylivuodon seurauksia on ryhdytty selvittämäm...Turha niitä mittauksia on tehdä, paskat on siellä joessa ja meressä, ja siellä ne pysyvät. Kannattaa sekin raha käyttä toimitapojen parantamiseen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Timo Lahtinen
Törkeää huolimattomuutta!
Jätevesivuoto johtui...urakoitsijan inhimillisestä erehdyksestä...ja paskat!
Vuoto johtui huolimattomasta suunnitelmasta,(tehtiinkö se kirjallisesti, vaiko vain suullisesti) ja siitä, että TSP ei ilmeisesti ollut lainkaan kiinnostunut mitä oli tapahtumssa. Tarkistiko kukaan TSP:n edustaja pumppaussuunnitelman ja tarkistiko kukaan TSP:n edustaja mitään ,ennen kuin pumppaus aloitettiin? On todella helppo syyttää muita, kun itse on töpännyt, ja raskaasti, ja turhahan niitä mittauksia siellä joella tai meressä on enää tehdä, paskathan on siellä ja pysyy. TSP on vastuussa ja siitä vastatkoon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Timo Lahtinen
Kakkaa!
Kakat menivät Raision jokeen , kun kukaan vastuullinen ei siitä mitään välittänyt!
Kukahan on vastuussa? Tuskin se on urakoitsija?

Suomalialainen
Syökää kalaa
Taas on vähän pulskempaa Airistolta "pyydettyä" kirjolohta tarjolla Prisman ja Cittarin tiskiltä herkkusuu-junteille. Nam nam.

HEIKKI HIMANEN
Raisionjoen jätevesivuoto
"Turun ympäristönsuojeluviranomaiset ovat ottaneet näytteitä avantopaikoilta." Mitä, joko meri on jäätynyt?

Olavi Tuomi
Tarkka paikka ?
Pumppaamo lienee lähes Raisionjoen suulla eli lähellä Pansiontietä. Jutussa olleista kuvista voisi luulla vuodon olleen jopa Huhkon koskea ylempänä ja Raisionjoenkin saastuneen pitkältä matkalta, mutta näin tuskin on ollut. Tällaista ei saisi päästä tapahtumaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KIRSI ALHO
Kartta
Informatiivisempi juttu olisi ollut karttakuvan kanssa!

Koira_veräjästä
Tikulla s
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4413079/Raisionjoen+padot+korvataan++ekologinen+tila+paranee.
Padotaan puhdistamo.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »