Moneen otteeseen viivästyneen Puolalanpuiston peruskorjauksen ensimmäinen vaihe valmistumassa

Lennart Holmberg
Puolalanpuiston remontin piti valmistua jo kesäkuussa. Vielä lokakuun alussa kävelyteiden varsilla lojui maakasoja.

Marika Anttila

Puolalanpuiston peruskorjauksen ensimmäinen vaihe on valmistumassa, tiedottaa Turun kaupunki. Vuosi sitten marraskuussa alkaneen remontin piti alunperin valmistua kesäkuussa. Remonttia on viivästyttänyt muun muassa henkilöstöpula ja asfaltin toimitusongelmat. Nyt valmiiksi on saatu puiston valaistus, kulkuväyliä ja kalusteita.

– Puolalanmäen puistoalue kuuluu kaupungin arvokkaimpiin puistoihin, joten siihen kohdistuvat työt on tehtävä huolella ja kestävällä tavalla. Peruskorjauksen valmistumisen viivästyminen on tietysti valitettavaa, mutta usean vuosikymmenen perspektiivistä tämä muutaman kuukauden viivästys ei ole kuitenkaan kovin iso asia, sanoo infran rakennuttamispäällikkö Jukka Mäenpää kaupungin tiedotteessa.

Valaisinpylväiden lisäksi puistossa on uusittu myös valaisimien maanalaiset rakenteet. Lisäksi alkuperäisen urakan suunnitelmista poiketen samalla uusittiin myös puiston reunoilla kulkevien katu-alueiden valaistus. Eri tilausten yhdistäminen samaan aikatauluun todettiin kokonaisvaikutusten kannalta parhaaksi ja edullisimmaksi.

Puistoon istutettavien puuvartisten kasvien ja perennaryhmien kasvualustat ja kastelujärjestelmät rakennettiin uudelleen ja Läntiselle Pitkäkadulle johtava käytävä peruskorjattiin. Taidemuseon lähellä sijaitsevan pronssisen Joutsenet-veistoksen koristealtaalle rakennettiin uusi tyhjennysputki ja vesiposti.

Puistoalueen vesihuoltoa parannettiin uusimalla alueella kulkeva kesävesijohto. Samalla uusittiin myös vanhaa talousvesijohtoa. Alueelle on rakennettu uusia sadevesikaivoja, kaikki hulevesikourut on purettu ja rakennettu uudelleen.

Kaikki puistossa kulkevat päällystetyt käytävät peruskorjattiin ja alueelle rakennettiin uusi portaaton kulkuyhteys Puutarhakadulta. Rauhankadun puistoon rajautuva pääty kunnostettiin, ja Iso-Puolalan takana sijaitseva kalliopainanne täytettiin, mikä lisää alueen turvallisuutta.

Taidemuseon taakse on toteutettu kaksi uutta oleskelualuetta penkkeineen.

Työt Puolalanmäellä jatkuvat edelleen useassa eri kohteessa. Puolalanmäen Kauppiaskadun puoleinen alue peruskorjataan kokonaan ja mäellä sijaitsevat katualueet kunnostetaan ja niihin asennetaan hidastetöyssyjä. Joutsenet-veistoksen koristealtaan ympäristö kunnostetaan ja koko mäelle istutetaan uusia kasveja. Alueelle rakennettaan myös kokonaan uusi leikkipiste.

Puolalanmäen peruskorjaukselle vuonna 2013 laadittu kokonaiskustannusarvio on 1,9 miljoonaa euroa. Puistoa on korjattu vaiheittain vuodesta 2015 alkaen vuosittaisen talousarvion mukaan. Nyt valmiiksi saatujen töiden osuus on noin 0,5 miljoonaa euroa. Kaupungin mukaan kokonaiskustannukset saattavat ylittää kustannusarvion, koska töiden edetessä suunnitelmia on tarkennettu ja tilauksia on laajennettu.

– Kokonaistaloudellisesti tämä tulee kaupungille halvemmaksi kuin jos osa töistä olisi siirretty muutaman vuoden päähän tulevaisuuteen. Tämä on myös puiston käytön kannalta parempi ratkaisu, sanoo Mäenpää.

Lue myös: Puolalanpuiston remontin venyminen kiristää hermoja – Nyt valmistumista luvataan elokuulle

Puolalanpuiston remontti myöhästyy – asfalttiasemassa väärän väristä asfalttia

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Sirkku Hakoila
ei vielä valmis
no ei kyllä ole vielä lähelläkään valmista. kivityksiä, ojia, valoja, lamppuja puuttuu vielä aikakin 10 kohtaa
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Toinenajatus
Talviko pelastaa?
Puiston istutusalueet ovat murjottua velliä ja uudet kasteluputket törröttävät pystyssä, osa jo katkenneina. Kuorma-autojen jatkuva ajo puistoon Puolalanpuiston puolelta on tehnyt kävelyreitin ja entisen leikkikentän rapakoksi. Nurmikot ja istutusalustat olisi ollut hyvä tehdä valmiiksi syksyn aikana, mutta...?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »