Olkiluodossa taas uusi viivästys

Tatu Lertola
Olkiluodon kolmannen yksikön rakennustyöt etenevät jatkuvassa vastatuulessa. Kuva vuodelta 2017.

TVO:n Olkiluodon ydinvoimalassa kolmosreaktorin käyttöönotto viivästyy jälleen. Laitostoimittajan Areva-Siemens ilmoittaa TVO:n mukaan päivitetyn aikataulunsa tilaajalle joulukuun aikana.

TVO:n saaman tiedon mukaan tuorein viivästys olisi kuusi viikkoa. Laitostoimittajan heinäkuussa toimittaman aikataulun mukaan polttoaineen asennuksen oli suunniteltu alkavan tammikuussa 2020, laitosyksikkö olisi liitetty valtakunnan verkkoon huhtikuussa ja säännöllinen sähköntuotanto olisi alkanut heinäkuussa 2020.

– Vaikka laitosyksikön valmistuminen edelleen viivästyy, olemme nyt hyvin lähellä polttoaineen latausta ja laitosyksikön käynnistämistä. Tällä hetkellä TVO valmistelee latauslupahakemusta, TVO:n projektijohtaja Jouni Silvennoinen sanoo tiedotteessa.

Alun perin reaktorin oli määrä olla käytössä kymmenen vuotta sitten.

Lue myös:

Olkiluoto 3:n käyttöönotto myöhästyy jälleen puolella vuodella

Olkiluodon kolmosreaktorilla jälleen vastoinkäymisiä

Olkiluodossa testauksetkin venyvät – Asennusmuutosten jälkeen pitää toiminnot testata uudelleen, sanoo ydinvoimalahankkeen projektipäällikkö

Turvallisuuteen liittyvät pulmat jatkuvat Olkiluoto 3 -ydinvoimahankkeessa

Olkiluodon sähköntuotanto viivästyy jälleen – sähköntuotanto alkaa tammikuussa 2020

Seisokki sekoitti pasmat Olkiluodossa – kolmosreaktorin aikataulu menee taas uusiksi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
yxxy
Ol liko se se luoto....?
Kuten on huomattu, kansa ei enää näitten pitkien vuosien jälkeen jaksa usk... kiinnostua koko aiheeseen!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »