Naantali palkittiin parhaasta arviointikertomuksesta

Ari-Matti Ruuska

Naantalin kaupunki on voittanut vuosittaisen Vuoden arviointikertomus -kilpailun vuoden 2018 arviointikertomuksella alle 20 000 asukkaan sarjassa. Arviointikertomuskilpailun tarkoituksena on edistää tarkastuslautakuntien arviointitoimintaa ja arviointikertomusten laadukkuutta.

Tuomariston valintaperusteiden mukaan Naantalin arviointikertomus on selkeä, johdonmukainen ja oleelliseen keskittyvä.

– Tarkastuslautakunnan johtopäätökset ja suositukset tarttuvat kunnan johtamisen kannalta oleellisiin kysymyksiin, perustuvat arvioinnin havaintoihin ja ovat riittävän yksityiskohtaisia. Lukijan on helppo seurata arviointikertomusta, ja keskeiset asiat on nostettu hyvin esiin. Arvioinnissa tulevat myös esiin onnistumiset ja hyvät käytännöt, perusteluissa todettiin.

Vuoden arviointikertomus -kilpailun voittajat julkistettiin eilen keskiviikkona Helsingissä. Naantalista palkinnon olivat vastaanottamassa Naantalin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Anita Saksi sekä varapuheenjohtaja Lauri Laine.

– Olemme koko tarkastuslautakunta tehneet paljon töitä arviointikertomuksen eteen, joten palkinto lämmitti sydäntä kovasti. Olemme iloisia ja onnellisia, että kova työ palkitaan myös tässä muodossa, Saksi sanoo kaupungin tiedotteessa.

Saksin mukaan tarkastuslautakunnassa on pyritty viimeisen kahden vuoden aikana nostamaan lautakunnan profiilia ja uudistamaan työtapoja. Arviointikertomuksesta haluttiin tehdä selkeä, kattava ja luettava.

– Lautakunnan tavoite oli, että arviointikertomuksen rooli selkeytyy ja siitä tulee käyttökelpoinen työväline hallintokunnille ja hallinnolle, Saksi kertoo.

Naantali on ensimmäinen kunta Varsinais-Suomessa, joka on voittanut Vuoden arviointikertomus -kilpailun. Aiemmin vain Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin arviointikertomus on voittanut kuntayhtymien sarjassa. Kilpailu järjestettiin tänä vuonna yhdeksättä kertaa, ja siinä on kolme sarjaa: alle 20 000 asukkaan kunnat, yli 20 000 asukkaan kunnat sekä kuntayhtymät.

Kilpailun järjesti KPMG Julkistarkastus Oy yhteistyössä Tampereen yliopiston kanssa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.