Uutiset

Yo-kylän vesikriisiharjoitus toteutetaan ovelta ovelle -kyselynä

Suomen Punainen Risti Turun osasto
Suomen Punaisen Ristin Turun osasto suuntaa ensi lauantaina YO-kylään harjoittelemaan auttamista vesikriisin aikana.
Suomen Punaisen Ristin Turun osasto suuntaa ensi lauantaina YO-kylään harjoittelemaan auttamista vesikriisin aikana.

Suomen Punaisen Ristin Turun osasto harjoittelee lauantaina 26. lokakuuta Ylioppilaskylässä turkulaisten auttamista vesikriisin sattuessa.

Valmiusharjoitus toteutetaan Yo-kylässä ovelta ovelle -kyselynä, ja lauantainen harjoitus on osa Suomen Punaisen Ristin valtakunnallista Pisara 2019 -valmiusharjoitusta. Harjoituksen teemana on puhtaan veden puute. Turussa vapaaehtoiset harjoittelevat tiedonkeräystä Yo-kylän itäisen puolen asukkailta kuvitellussa tilanteessa. Ajatuksena on, että vettä ei voi käyttää sen pilaantumisen takia. Asukkaiden ei tarvitse valmistautua harjoitukseen millään tavalla eikä harjoitus vaikuta veden käyttöön. Tiedonkeruun apuna käytetään Turussa kehitettyä sähköistä järjestelmää.

Vesikriisiharjoituksen avulla Turun osasto varautuu auttamaan viranomaisia aidossa tilanteessa, jossa suuri määrä ihmisiä tarvitsee apua nopeasti. Turussa harjoitukseen osallistuu lisäksi Vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Harjoitusta on suunniteltu yhdessä Turun Vesihuollon, terveystarkastajan ja TYS:n kanssa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pisara 2019 on Suomen Punaisen Ristin valtakunnallinen valmiusharjoitus, joka järjestetään koko maassa tulevana lauantaina. Harjoituksen teemana on vesikriisi. Tilanteita, joissa veden tulo keskeytyy tai vesi on pilaantunutta, sattuu Suomessa vuosittain.

Punainen Risti toimii häiriötilanteissa viranomaisen tukena ja sen työtä täydentäen. Järjestön valtakunnallinen valmiusharjoitus järjestetään kerran kolmessa vuodessa. Kolme vuotta sitten Äkkilähtö 2016 -valmiusharjoituksen teemana oli auttaminen evakuointitilanteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.