Naantalissa vääntöä asuntomessujen etäkerrostalosta

Jukka Vehmanen

Naantalin kaupunginhallitus joutui viime kokouksessaan äänestämään kiinteistökaupasta, joka koskee kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevaa vapaa-aikatullin tonttia. Sille on tarkoitus rakentaa Naantalin Luonnonmaalla vuonna 2022 järjestettävien asuntomessujen oheiskohteeksi ekologinen vihreä kerrostalo, johon tehdään muun muassa asukkaiden yhteiskäyttöinen viljelypuutarha kasvihuoneineen, viherkatot ja muita innovatiivisia ratkaisuja.

Kaupunki on myymässä tontin TA-Asumisoikeus Oy:lle 410 000 eurolla. Kaupunginhallitus päätti kaupan hyväksymisestä äänin 8-3. Kaupan vahvistuminen edellyttää, että valtuusto hyväksyy kauppaan liittyvän pysäköintitontin vuokrasopimuksen.

Vähemmistöön jääneet Sdp:n edustajat katsoivat, että asian valmistelu ei ole tapahtunut hyvän hallintotavan mukaisesti ja ettei Naantalin strategian avoimuus ole asiassa toteutunut. Sdp:n mielestä asia olisi pitänyt palauttaa ja tontin luovutus kilpailuttaa. Puolueen edustajien mukaan TA-Asumisoikeus Oy voisi rakentaa ehdotetun kohteen jo myydylle rakentamattomalle tontille. Sdp:n mielestä keskustan kaava-alueelta tulisi luovuttaa tontti kaupungin omalle vuokrataloyhtiölle tai kaupungin omistamalle Vasolle.

Vapaa-aikatullin tontille nousee vuonna 2022 Naantalin Luonnonmaalle järjestettävien asuntomessujen etäkohteena ekologinen vihreä talo,

Vapaa-aikatullin tontilla olevassa vanhassa seurakuntakodissa toimii tällä hetkellä Naantalin Teatteri, jolle kaupunki on jo ilmoittanut, että sen on poistuttava tiloista kesään mennessä. Rakennus puretaan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.