Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantasesta Itämeren kaupunkien liiton varapuheenjohtaja

Ari-Matti Ruuska

Itämeren kaupunkien liiton (Union of the Baltic Cities, UBC) yleiskokous valitsi yksimielisesti kokouksen uudeksi ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Elina Rantasen (vihr). Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kaunasin varakaupunginjohtaja Mantas Jurgutiksen. Muut varapuheenjohtajat ovat Piotr Grzelak (Gdansk, Puola), Vyacheslac Kalganoz (Pietari, Venäjä) ja Jorgen Kristiansen (Kristiansand, Norja).

Itämeren kaupunkien liitto on pohjoisen Euroopan johtava kaupunkien liitto, johon kuuluu 90 kaupunkia ympäri Itämerta. Liiton tavoitteena on osaamisen jakamisen, verkostojen ja kehittämishankkeiden kautta ylläpitää ja kehittää turvallisia ja älykkäitä, kestävälle kehitykselle perustuvia Itämeren alueen kaupunkeja.

Turku on aktiivisesti mukana muun muassa UBC:n ympäristö- ja nuorisotoiminnassa. UBC:n ympäristökomission sihteeristö toimii Turussa Itämeritalossa ja pääsihteeristö Puolassa, Gdanskissa.

UBC:n viidestoista yleiskokous järjestettiin Liettuan Kaunasissa 15–18. lokakuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.