Tyksin uudelle sairaalarakennukselle etsitään nimeä kilpailulla – saaristo, merellisyys ja perheet keskeisiä teemoja

Jori Liimatainen
Uusi sairaala valmistuu loppuvuodesta 2021. Tyks haluaa luopua T3-nimityksestä ja löytää sairaalalle arvoisensa nimen.
Uusi sairaala valmistuu loppuvuodesta 2021. Tyks haluaa luopua T3-nimityksestä ja löytää sairaalalle arvoisensa nimen.

Turun yliopistollisen keskussairaalan loppuvuodesta 2021 valmistuvan uudisrakennuksen nimestä kerätään ehdotuksia.

Yleisö saa myös valita suosikkinsa sairaalaan tulevista saariston eläimistä.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lippulaivaksi nousevalle uudelle sairaalalle annettu T3-nimi halutaan jättää taakse, ja nimeksi löytää sellainen, jonka asiakkaiden on helppo muistaa. Nimen halutaan kuvastavan modernin uudisrakennuksen saaristohenkistä ilmettä.

– Haluamme, että sairaala saa arvoisensa nimen. Haluamme saada kaikki varsinaissuomalaiset mukaan ideoimaan sitä. Inspiraatiota antaa sairaalan saaristohenkinen tarina ja siihen liittyvät eläimet, sairaalan hankejohtaja Riikka Aaltonen kertoo tiedotteessa.

Parhaan nimiehdotuksen antaja julkistetaan. Näin ollen kekseliäisyys palkitaan mahdollisuudella päästä Turun historiaan nimen keksijänä.

Nimiehdotuksissa toivotaan huomioitavan myös se, että sairaalan suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota perheiden mukaan ottamiseen hoidossa.

– Uuden sairaalan perusajatuksena on perhekeskeisyys. Vanhemmat ja sisarukset ovat tärkeä voimavara lapselle sairauden aikana. Myös muut potilasryhmät hyötyvät uudesta sairaalasta, jossa sekä lasten että synnyttäneiden osastoilla hoito tapahtuu perhehuoneissa, joissa vanhemman tai puolison läsnäoloa varten on muun muassa oma sänky, Tyksin sairaalajohtaja Petri Virolainen kuvailee.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri
Sairaalaan tulevan eläinkuvaston on piirtänyt sairaalan visuaalisesta suunnittelusta vastaava arkkitehti Mikko Sinervo Arkkitehtiryhmä Reino Koivulasta.
Sairaalaan tulevan eläinkuvaston on piirtänyt sairaalan visuaalisesta suunnittelusta vastaava arkkitehti Mikko Sinervo Arkkitehtiryhmä Reino Koivulasta.

Kaikille uuden sairaalan osastoille ja poliklinikoille on valittu oma tunnuseläin. Eläimet tuovat lämpöä ja sympaattisuutta sairaalaympäristöön ja auttavat potilaita pois sairauden ajattelemisesta sekä opastavat perille. Kahdeksankerroksisessa sairaalassa yhden kerroksen teemana ovat esimerkiksi kalat, toisen linnut.

– Sairaalan seiniltä ja esimerkiksi katon paneeleista kurkistavat eläimet tarjoavat mukavaa ajateltavaa asiakkaillemme. Eläimet on valittu Suomessa elävistä lajeista ja esitetty luonnonmukaisesti. Uskomme että ne tarjoavat kiinnostavaa katsottavaa kaiken ikäisille, Riikka Aaltonen sanoo.

Tunnuseläimet ovat Tyksissä uusia, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

– Joutsen poikasineen oli jo aiemmin otettu keskolan tunnuseläimeksi. Myös haikara synnytysosaston tunnuksena oli helppo valinta, Aaltonen kertoo.

Nisäkkäistä mukana ovat esimerkiksi hirvi, karhu, kärppä, mäyrä ja liito-orava.

Saaristohenkinen tarina näkyy myös sairaalan rakenteissa. Esimerkiksi sairaalan sisääntulon suunnittelun lähtöajatuksena oli vene. Katolle rakennettava konehuone valaisee ympäristöä majakan lailla.

Uuteen sairaalaan siirtyy eniten U-sairaalassa nykyisin toimivia yksiköitä, joihin kuuluvat muun muassa lasten ja nuorten klinikka sekä naistenklinikka. Lisäksi uusi sairaala tuo yhteen eri puolilla Tyksiä nykyisin toimivat korva-nenä-kurkkutautien sekä suu- ja leukasairauksien klinikat yhteiseen ”pään kerrokseen”.

Nimikilpailuun voi osallistua kertomalla oman nimiehdotuksensa osoitteessa uusisairaala.fi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.