Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila valittiin tutkimus- ja innovaationeuvostoon

Maija Paloposki
Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila on kotoisin Loimaalta.
Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila on kotoisin Loimaalta.

Turun ammattikorkeakoulun rehtori Vesa Taatila on valittu tänään perustettuun tutkimus- ja innovaationeuvostoon, jonka toimintaa johtaa pääministeri Antti Rinne (sd).

Neuvoston tehtävänä on tukea valtioneuvoston tekemää tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikan kehittämistä ja seurata alalla tapahtuvia muutoksia, kerrotaan Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa.

Neuvoston toimikausi kestää seuraaviin vaaleihin saakka.

Ministereistä neuvostossa toimii pääministerin lisäksi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk) ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni (kesk), opetusministeri Li Andersson (vas), oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) ja sisäministeri Maria Ohisalo (vih). Kosonen ja Kulmuni toimivat neuvoston varapuheenjohtajina.

Ministereiden lisäksi neuvostoon valittiin Head of Early Research and Business Development Heidi Fagerholm (Merck KGaA), dekaani Peppi Karppinen (Oulun yliopisto), akatemiaprofessori Samuel Kaski (Aalto yliopisto), partner Ilkka Kivimäki (Maki.vc), johtaja Petra Lundström (Fortum Oyj) ja toimitusjohtaja Antti Vasara (VTT Oy).

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.