Kiikalalainen Risto Iirola lauloi Eläkeliiton karaokemestariksi

Eläkeliitto
Risto Iirola on tuor karaokemestari.
Risto Iirola on tuor karaokemestari.

Risto Iirola Salon Kiikalasta on tuore Eläkeliiton karaokemestari. Iirola voitti yli 70-vuotiaiden sarjan Ikaalisissa tiistaina järjestetyssä finaalissa.

– Voitto oli suuri yllätys, sillä kilpailun taso oli niin kova, 78-vuotias Iirola kommentoi voittoaan Eläkeliiton tiedotteessa.

– Voitto tuntuu tietysti hyvältä, sillä olen tehnyt kovasti töitä tämän eteen, pitänyt huolta äänestä ja kouluttautunut laulutekniikassa. Myös fyysisestä terveydestä huolehtiminen on tärkeää äänen säilymisen kannalta, Iirola kertoi valmistautumisestaan kisaan.

Hän on myös Eläkeliiton Varsinais-Suomen karaokemestari. Tittelin ja samalla paikan finaaliin hän lunasti kesäkuussa järjestetyssä kisassa.

Muutkin varsinaissuomalaiset laulajat menestyivät finaalissa. Lietolainen Tuula Kulmala oli toinen yli 70-vuotiaiden naisten sarjassa. Sauvolainen Raimo Junnikkala oli kolmas 50–69-vuotiaiden sarjassa.

– Kilpailun tasaisuus teki päätöksistä tiukkoja. Lauluista kuului elämänkokemus ja kappalevalinnat olivat onnistuneita. Monet laulajat ylsivät upeaan tulkintaan, tuomariston puheenjohtaja Johanna Debreczeni kommentoi finaalin tasoa.

Kilpailu järjestettiin kahdettatoista kertaa.

Juttua muutettu kello 14.10. Korjattu sarjan 50–69-vuotiaat naiset tulokset. Juttua korjattu 14.10. klo 15.22. Tuula Kulmala on lietolainen eikä maskulainen.

Fakta

Karaokemestarit

50–69-vuotiaat naiset

1. Marita Saal (Pirkanmaa/Ikaalinen)

2. Kirsi Ukkonen (Kymenlaakso/Elimäki)

3. Marjo Nevala (Etelä-Pohjanmaa/Isojoki)

Merja Pylvänäinen (Kainuu/Paltamo)

Soile Kujala (Varsinais-Suomi/Pyhäranta)

50-69-vuotiaat miehet

1. Kari Kettunen (Pohjois-Savo/Varkaus)

2. Markku Ylijoki (Pirkanmaa/Ylöjärvi)

3. Raimo Junnikkala (Varsinais-Suomi/Sauvo-Karuna)

Antti Sivula (Etelä-Pohjanmaa/Kauhava)

Teemu Takkula (Pohjois-Pohjanmaa/Oulu)

70+-vuotiaat naiset

Marjatta Kallioinen (Keski-Suomi/Jämsä)

1. Maire Salmi (Pirkanmaa/Tampere)

2. Tuula Kulmala (Varsinais-Suomi/Lieto)

3. Hilkka Patja (Pohjois-Pohjanmaa/Kiiminki)

Eila Jumppanen (Pohjois-Karjala/Joensuu)

70+-vuotiaat miehet

1. Risto Iirola (Varsinais-Suomi/Kiikala)

2. Martti Kivenjuuri (Kymenlaakso/Virolahti)

3. Mauri Peltoniemi (Keski-Pohjanmaa/Kaustinen)

Viljoensio Kumpulainen (Keski-Suomi/Äänekoski)

Heikki Keränen (Ylä-Savo/Kiuruvesi)

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.