Tutkimus: Alentunut insuliiniherkkyys hidastaa aivojen prosessointinopeutta

Compic/ Mauri Ratilainen
Kuvassa aivot avatussa kallossa. Body Worlds näyttely tiedekeskus Heurekassa vuonna 2013.
Kuvassa aivot avatussa kallossa. Body Worlds näyttely tiedekeskus Heurekassa vuonna 2013.

Ohto Lankila

Turun yliopiston, Turun Valtakunnallisen PET-keskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan alentunut insuliiniherkkyys keski-iässä ennustaa hitaampaa aivojen prosessointinopeutta ja huonompaa toiminnanohjausta 15 vuotta myöhemmin.

– Nyt julkaisemassamme tutkimuksessa vuonna 2000 todettu alentunut insuliiniherkkyys oli yhteydessä 15 vuotta myöhemmin hitaampaan suoriutumiseen aivojen prosessointinopeutta mittaavissa testeissä ja heikompaan suoriutumiseen toiminnanohjausta mittaavissa testeissä, tohtorikoulutettava, geriatrian erikoislääkäri Sini Toppala PET-keskuksesta kertoo tiedotteessa.

Hitaampi aivojen prosessointinopeus oli yhteydessä lisääntyneisiin aivojen amyloidikertymiin. Aivojen amyloidikertymää pidetään Alzheimerin taudin varhaisimpana merkkinä, ja amyloidi-valkuaisainetta voidaan todeta aivoissa jopa 20 vuotta ennen tautiin sairastumista.

– Tutkimuksemme vahvistaa nykykäsitystä siitä, että keski-iän terveelliset elintavat voivat pienentää myöhempää riskiä sairastua muistisairauksiin. Insuliiniherkkyyttä voidaan parantaa muun muassa terveellisen ruokavalion, liikunnan ja ylipainon vähentämisen avulla, Toppala huomauttaa.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että tyypin 2 diabetes on Alzheimerin taudin itsenäinen riskitekijä. Lisäksi viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että jo alentunut insuliiniherkkyys on yhteydessä heikompaan kognitiiviseen, eli muistin ja muiden tiedonkäsittelytoimintojen, suoriutumiseen. Alentuneessa insuliiniherkkyydessä kudokset eivät reagoi normaaliin tapaan verenkierron insuliiniin, ja tila edeltää tyypin 2 diabeteksen kehittymistä.

Tutkimukseen rekrytoitiin THL:n väestöpohjaisen Terveys 2000 -tutkimuksen perusteella 60 noin 70-vuotiasta tutkittavaa, joilla ei ollut diagnosoitu diabetesta tai muistisairautta. Puolella tutkittavista oli alentunut ja puolella normaali insuliiniherkkyys vuonna 2000. Tutkittaville tehtiin vuosina 2014–2016 tarkat neuropsykologiset testit, aivojen magneettikuvaukset ja aivojen amyloidikertymistä kertovat positroniemissiotomografia (PET) -kuvaukset.

Tutkimus julkaistaan Journal of Alzheimer’s disease -lehden lokakuun numerossa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.