Nuoret ilmastolakossa perjantaina – osa saattaa tarttua tilaisuuteen ylimääräisestä vapaapäivästä

Henri Hallman
Nuoret ilmastolakkoilivat viimeksi viime maaliskussa. Vähätorille saapui runsaasti lakkoilevia koululaisia.

Liia Matikainen

Ihmiset ympäri maailman lakkoilevat perjantaina vaatien päättäjiltä toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Lapset ja nuoret kaikkialla maailmassa ovat huolissaan maapallon tulevaisuudesta, eivätkä turkulaisnuoret ole poikkeus.

Rieskalähteen yläkoulun yhdeksäsluokkalainen Nea Pajunen oli mukana ilmastolakossa ja mielenilmauksessa, kun se järjestettiin Turussa ensimmäistä kertaa maaliskuussa.

– Ilmapiiri oli todella hyvä ja kaikki olivat kunnolla mukana. Sen huomasi, että ilmastoasiat oikeasti kiinnostivat kaikkia paikalla olevia, Pajunen muistelee.

Turussa mielenilmaus järjestetään Vanhalla Suurtorilla.

Mielenilmaus alkaa kymmeneltä kokoontumisella ja mielenosoituskulkue kohti Yliopistonkadun kävelykatua lähtee liikkeelle puoli tuntia myöhemmin.

Puoluepoliittisesti sitoutumattoman tilaisuuden ohjelmassa on muun muassa puheita, sirkusta, runoja ja musiikkia.

Lounais-Suomen poliisin viestintäpäällikkö Anna Saarenoja kertoo, että järjestäjä odottaa paikalle useita satoja osallistujia.

– Kulkue vaikuttaa aamupäivällä keskustan liikenteeseen. Lyhyet liikennekatkokset ovat mahdollisia.

Turkulaisnuorilla on oikeus osallistua lakkoon huoltajan luvalla. Huoltajia on muistutettu, että mielenilmaukseen osallistuva nuori ei ole koulun valvontavastuulla, koska ilmastolakko ei ole koulun suunnittelemaa ohjelmaa.

Turun peruskoulujen rehtorit arvioivat, että lakkoon osallistuu vain murto-osa koulujen oppilaista. Nuorista ne, joita ilmastonmuutos huolettaa, osallistuvat mielenilmaukseen, mutta osallistujien joukkoon mahtuu niitäkin, joille lakko on vain keino saada ylimääräinen vapaapäivä.

– Ajatuksena ilmastolakko on nuorille loistava keino vaikuttaa. Ylipäänsä se, että yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat nuoria on hieno juttu. Toinen näkökulma on se, että monet oppilaat eivät selvitä koulutehtäviä ajalta, jonka ovat olleet pois. Se laittaa miettimään onko lakko ja koulusta pois oleminen ainoa keino vaikuttaa, Rieskalähteen koulun äidinkielen opettaja Satu Tuuna pohtii.

Ilmastoteema näkyy oppilaitosten arjessa aiempaa enemmän, sillä Turun sivistystoimialan painopisteet kuluvana lukuvuonna ovat kestävä elämäntapa ja YK:n Agenda 2030, eli kestävän kehityksen tavoiteohjelma.

Teemavuoden tarkoituksena on nostaa esille pienten jokapäiväisten tekojen kuten veden kulutuksen tai ruokahävikin vähentämisen merkitys.

Turun kaupungin sivistystoimialan johtaja Timo Jalonen kehottaa pohtimaan lakon lisäksi myös muita keinoja ilmastoasian edistämiseen.

– Teema on ollut paljon esillä oppitunneilla. Se on ollut aiheena monessa keskustelussa ja olemme esimerkiksi katsoneet aiheeseen liittyvän dokumentin, Rieskalähteen koulun toinen äidinkielen opettaja Maarit Murtomaa kertoo.

Opettajat painottavat koulutuksen merkitystä, jos haluaa ottaa kantaa ilmastonmuutokseen.

– Ensin pitää oppia ymmärtämään syyt joista ilmastonmuutos johtuu, jotta voi perustella oman mielipiteensä. Sitten pitää opetella erilaisia tapoja saada oma ääni kuuluviin, opettajat kehottavat.

Jutun kirjoittaja on TET-harjoittelussa Turun Sanomissa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vastaa
Eläkevaari
Vapaapäivä
Vahva veikkaukseni on että kouluista olaan lukumääräisesti paljon runsaamin pois kuin mitä on osallistujia päivän tapahtumassa. Kumpaa lukua käytetään?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Vapaapäivä
Eläkevaarin aikana käytiin koulua 8 päivää viikossa joka päivä. Loppuaika luettiin läksyjä, siitä miten ilmakehän prosessit reagoivat fossiilisten aineitten polttamiseen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eläkevaari
Vast: Vapaapäivä
Mankalalta jäi huomiomatta että kävimme koulua kahdessa vuorossa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Asko Ojala
Surkea linja
Täysin käsittämätön otsikko! Onko tämä todella TSn toimituksellinen linja?

Uskallatteko kirjoittaa saman tavoin myös ammattiliittojen perjantailakoista?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
S.F.
Vast: Surkea linja
"Uskallatteko kirjoittaa saman tavoin myös ammattiliittojen perjantailakoista?"
- kyllähän se on hyvin tunnettu tosiasia, että Turussa telakalla mentiin aikoinaan perjantaina lakkoon, jos sattui olemaan hyvä ilma tai joku muu pakottava tarve. Ja nyt nuorisolle opetetaan samaa sosialistimeininkiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sebulon
Vast: Surkea linja
"Turussa telakalla mentiin aikoinaan perjantaina lakkoon, jos sattui olemaan hyvä ilma tai joku muu pakottava tarve. Ja nyt nuorisolle opetetaan samaa sosialistimeininkiä."
---------------
Se vaan oli kyllä sitten palkasta pois.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
SirT
Häpeä jos lintsaa tämän varjolla
Surullista on, jos kaikkia nuoria ei ilmastonmuutos huoleta. Tosin joku voi ehkä miettiä sitä, ettei lakko asiaan auta riittävästi. Lintsarit voivat hävetä, jos eivät edes käväise mielenosoituspaikalla. Ehkä koulut voisivat organisoida jonkinlaisia teemapäiviä ja mielenilmaustapahtumia, niin osanottokin olisi runsaampi. Samalla voisi koulaisille antaa tietoja asiasta ja vaikuttamiskeinoista. Nuorten toivoisi lakkoilun lisäksi miettivän omia elämäntapojaan. Kännykän käytöllä on suuri hiilijalanjälki. Sitä ei pitäisi turhaan vaihtaa uuteen. Sähkönkultusta voisi rajoittaa myös, ja laittaa ne roskat, varsinkin muoviset, tupakantumpit ja nuuskarasiat sekä tupakka-askit sinne ihan oikeaan roskikseen, eikä luontoon.Joillakin kotikasvatus ei ole opettanut riittävää roska-astian tunnistamista ja oikeaa käytöstä. Koulu voisi roskaamisen ottaa myös esille ympäristökavatuksena.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sepponen
Ei
Ala-ikäiset pitäis poistaa tästä vouhotuksen luomisesta. Saako jokainen propaganda saman kohtelun koululaitoksessa??

ps. hienosti te sensuroitte näitä kommentteja jos vähänkin eri mieltä tästä ilmastopropagandasta
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mankala
Vast: Ei
Hyvä että sensuroidaan. Tätä vastustajien pilkantekoa on muutenkin riittämiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Taito
Nuorille kasvatusta
Ehdotan että seuraavaksi koululaisille annetaan valtakunnallinen vapaapäivä jonka aikana kaikki velvoitetaan ulkoiluttamaan vanhuksia, istuttamaan puita, siivoamaan tienvieruksia jne.
Nuo askareet eivät tosin taida olla yhtä trendikkäitä kuin ilmastohysteriasta vouhottaminen ja sen varjolla koulusta lintsaaminen.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »