Moottoritien läheisyydessä juosseet hevoset aiheuttivat ketjukolarin Liedossa

Lennart Holmberg

Marika Anttila

Karanneet hevoset aiheuttivat neljän auton ketjukolarin maanantaiaamuna Liedossa. Pelastuslaitos sai hälytyksen Tampereen valtatielle Liedon aseman liittymän kohdalle kello 6.29.

– Ensimmäinen auto jarrutti, jonka jälkeen kolme muuta autoa tuli perään, päivystävä palomestari Sebastian Holm kertoi.

Kahdessa henkilöautossa ja kahdessa pakettiautossa oli yhteensä seitsemän henkilöä, joista kukaan ei ainakaan ensitietojen mukaan loukkaantunut. Autot kärsivät peltivaurioita.

– Yksi autoista kärsi isompia vahinkoja keulasta, mutta kolmeen muuhun ei tullut suurempia vahinkoja.

Silminnäkijähavaintojen mukaan hevosia oli kolme, jotka juoksivat tilanteen jälkeen läheiseen metsään. Lounais-Suomen poliisin ylikonstaapeli ja viestintäpäällikkö Teemu Äikkään mukaan hevoset saatiin kiinni noin puoli tuntia kolarin jälkeen.

Onnettomuuspaikalla oli kolarin jälkeen yksi kaista poissa käytöstä noin 45 minuutin ajan, mutta liikenne kulki sujuvasti toista kaistaa pitkin.

– Liikenteelle ei juurikaan ole haittaa, sillä kolaripaikka on juuri siinä kohtaa missä leveäkaistatie päättyy ja moottoritie alkaa, Turkuun päin mentäessä, Holm kertoi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Ari Hyvönen
Turvaväli?
Ei tainnut osallisilla olla turvavälit kunnossa?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KemmiTepp
Ei ole hevosien syy
Hevoset eivät aiheuttaneet ketjukolaria vaan kuljettajat jotka eivät pitäneet tieliikennelain määräämää turvaväliä.

T.S.
Vast: Ei ole hevosien syy
KemmiTepp: "Hevoset eivät aiheuttaneet ketjukolaria vaan kuljettajat jotka eivät pitäneet tieliikennelain määräämää turvaväliä."

Tuo ei sovi siihen letkan ensimmäiseen autoon. Muihin ehkä, mutta olosuhteet ja se miten nopeasti tilanne syntyi pitää kyllä selvittää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
KemmiTepp
Vast: Ei ole hevosien syy
Mitä pitää selvittää? Kuinka nopeasti hevonen pääsee aitauksesta karkuun? Ja minkälaisesta aitauksesta? Ja nimenomaan liittyy autoilijoihin jotka törmäilivät toisiinsa. Turvavälin pitämällä et törmää edessä jarruttavaan autoon, edes moottoritienopeuksissa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Ei ole hevosien syy
KemmiTepp tuumii mitä pitäisi selvittää: "Mitä pitää selvittää? Kuinka nopeasti hevonen pääsee aitauksesta karkuun? Ja minkälaisesta aitauksesta?"
Itse kyllä selvittäisin näkyvyyttä, miten hyvin hevoset on voinut huomata aamun hämärässä ja muita onnettomuuden syntyyn vaikuttavia asioita.

KemmiTepp: "Ja nimenomaan liittyy autoilijoihin jotka törmäilivät toisiinsa."
Ensimmäinen autoilija on syytä vapauttaa epäilyksistä. Hän ei törmännyt mihinkään, häneen törmättiin.

KemmiTepp: "Turvavälin pitämällä et törmää edessä jarruttavaan autoon, edes moottoritienopeuksissa."

Riittävä turvaväli kannattaa aina pitää. Mutta tiedämmekö että tämä johtui riittämättömästä turvavälistä?
Uutisesta päätellen tämä sattui juuri kun tavallinen tie muuttuu moottoritieksi. Pitkän kokemuksen myötä voi sanoa että noissa paikoissa hyvin usein käy niin että lähdetään ohittamaan jos edellä ajavan koetaan ajavan liian hitaasti, silloinhan turvaväli putoaa pois käytöstä.
Eli kiteytettynä, äärimmäisen harvoin lehtijutussa kerrotaan tapahtunut niin tarkkaan että siitä voisi päättää kuka syyllistyi ja mihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »