Turun AMK lisäsi aloituspaikkoja rutkasti – "Sekään ei riittänyt vastaamaan hakijoiden kysyntään"

Ari-Matti Ruuska

Turku houkuttelee opiskelijoita kasvavassa määrin.

Turun ammattikorkeakoulun 519 aloituspaikkaa tavoitteli yli 3 800 hakijaa keskiviikkona päättyneessä syksyn yhteishaussa.

Syksyllä Turun AMK:ssa haettavana oli 22 koulutusta, joista 10 AMK-tutkintoon johtavia ja 12 Master-tutkintoon johtavia. Hakijoiden määrä kasvoi viime syksyisestä.

Turun AMK lisäsi aloituspaikkoja yli 12 prosentilla.

–  Oli mielenkiintoista huomata, että sekään ei riittänyt vastaamaan hakijoiden kysyntään, vaan hakijamäärä kasvoi tarjontaakin enemmän, kertoo Turun AMK:n rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.

Riitta Salmi
Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.
Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja Vesa Taatila.

Eniten hakijoita aloituspaikkaa kohden oli aiempien hakujen tapaan ensihoitaja- ja sosionomikoulutuksiin. Sosionomikoulutuksessa haettavana oli sekä päivätoteutus että työn ohessa opiskelun mahdollistava monimuotototeutus.

Uutena koulutuksena ensimmäistä kertaa tarjolla olevaan Kulttuurihyvinvoinnin ylemmän AMK-tutkinnon koulutus kiinnosti myös poikkeuksellisen monia. Hakijoita oli yli kuusinkertainen määrä aloituspaikkoihin verrattuna.

Tekniikan ja liiketalouden koulutuksista eniten hakijoita aloituspaikkaa kohden oli Salossa järjestettävään tradenomikoulutuksen monimuotototeutukseen.

Opinnot syksyn haun koulutuksissa alkavat tammikuussa 2020.

Syksyn yhteishaussa on ensimmäistä kertaa käytössä ammattikorkeakoulujen yhteinen AMK-valintakoe, joka järjestetään loka-marraskuussa. Hakija voi yhdellä kokeella hakea useisiin hakukohteisiin eri ammattikorkeakouluissa ja eri aloilla.

Turun AMK otti syksyllä ensi kertaa käyttöön yhteishaussa ainutlaatuisen joustavan valintatavan aiemmin suoritettujen korkeakouluopintojen perusteella.

Opiskelijaksi voi hakea suoritettuaan minkä tahansa koulutusalan opintoja ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa joko avoimessa korkeakouluopetuksessa tai tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Aiempien korkeakouluopintojen perusteella valitaan yhteishaussa 10 prosenttia opiskelijoista.

Opiskelijavalinnan uudistukset eivät koske ylempään korkeakoulututkintoon johtavia Master-koulutuksia.

Todistusvalinnalla valittujen tulokset ilmoitetaan aikaisintaan 17. lokakuuta ja muut valinnat 29. marraskuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
keijo22
Laatu vai määrä?
Aloituspaikkoja ei tule lisätä, keskimääräinen laatu laskee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »