Salon vesivarat riittämättömiä – vedenhankintayhteistyöhön Someron ja Turun kanssa

Jori Liimatainen
Arkistokuva.
Arkistokuva.

Salon Kiikalan vedenottohankeen määräaikaisen luvan umpeuduttua ja uuden lupahakemuksen tultua hylätyksi, Salo on ajautunut tilanteeseen, jossa kaupungin omat vesivarat eivät ole riittävät kaupungin tarpeisiin. Tämän seurauksena Salossa siirrytään käyttämään Someron ja Turun vettä.

Vedenhankintayhteistyöhön siirrytään kahdessa vaiheessa, joista ensimmäisessä yhdistetään Someron ja Salon vesijohtoverkostot toisiinsa ja toisessa siirrytään käyttämään osittain Turun Seudun Vesi Oy:n toimittamaa vettä.

Ensimmäisen vaiheen rakentamiskustannuksiksi on alustavasti arvioitu 2,9 miljoonaa euroa ja toisen vaiheen kustannuksiksi 8,6 miljoonaa euroa.

Vesivarojen riittämättömyys selviää Salon kaupungin teettämästä suunnittelusta, jossa selvitettiin alueen nykyinen ja vuoteen 2040 ulottuva vedentarve sekä kehittämistarpeet.

Suunnittelun aikana todettiin, ettei Salossa veden hankinnan tehostaminen ole mahdollista nykyisellä vedenhankintajärjestelmällä. Vedenoton lisääminen lisäisi käsittelyn tarvetta, joka kasvattaisi kustannuksia sekä lisäisi riskiä pohjaveden laadun heikkenemiselle.

Someron vesivarat ja pohjaveden ottoluvat ovat riittäviä omaa tarpeeseen ja mahdollistavat myös myynnin muualle.

Suunnitelman toteutuessa suurin osa Salon nykyisistä vedenottamoista säilyisi edelleen käytössä, mutta uusi vesilähde mahdollistaisi heikompilaatuisten vedenottokaivojen poistamisen käytöstä.

Suunnitelma valmistui elokuun lopussa ja se on toimitettu vaikutusalueen kuntiin lausunnolle. Näiden lausuntojen perusteella päätetään toteutettavista jatkotoimenpiteistä ja aikatauluista.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Timo Laihinen
Salon vesi
Hyvä,että tässä toimii yhteistyö.
Vesi on tärkein kaikkeen ja Turku on onneksi panostanut siihen ja hyvin.
Jos vaan pikaisesti on mahdollisuus sen viemistä myös Saloon,silloin sielläkin pelko loppuu.
Muuten onko Paimion pohjavesivaroja nyt lähiaikoina kartoitettu?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pasi Lehmuspelto
pitäisi kartoittaa kokonaisuutena
On todella huonoa hallinnointia, että toisen ja kolmannen Salpausselän runsaista ja hyvälaatuisista pohjavesiesiintymistä joudutaan käymään kunnallisbyrokraattista kissanhännänvetoa. Esiintymät ja vedenottomahdollisuudet pitäisi kartoittaa luonnollisena kokonaisuutena ilman hallinnollisten rajojen huomioimista.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »