Varsinais-Suomi ja Satakunta janoavat osaamista – kasitien ja suurten raidehankkeiden edistäminen erityisen tärkeää

Ari-Matti Ruuska

Varsinais-Suomen liiton ja Satakuntaliiton maakuntahallitukset painottavat, että osaamisen kehittäminen on kummankin maakunnan menestyksen kannalta hyvin keskeistä.

Liittojen mukaan koulutuksen ja tutkimuksen määrärahoja ja aloituspaikkoja tulee nostaa lounaisen Suomen osalta, koska alueella on koulutetulle työvoimalle kasvavasti monipuolista kysyntää.

Maakuntahallitusten kannanoton mukaan toinen tärkeä kehittämiskohde on maakuntien saavutettavuus ja työssäkäyntialueiden laajentaminen. Tätä tavoitetta varten maakuntahallitukset painottavat yhteisenä edunvalvontanaan valtatien 8 välityskyvyn parantamista valtatien koko matkalla ja erityisesti yhteysvälillä Turku – Pori, jonka osalta tavoitteena on pitkällä aikavälillä tien 4-kaistaistaminen koko yhteysvälin osalta.

Liittojen mukaan nopeimpina toimina valtatie 8 korjaamisessa ovat Eurajoen ja Laitilan risteysalueiden investoinnit, joiden rahoitus pitää saada valtion talousarvioon heti tiesuunnitelmien valmistuttua.

Liittojen mielestä suurten raidehankkeiden edistäminen, Turun tunnin juna ja Suomi-rata ovat maakuntien kehityksen kannalta tärkeitä, samoin myös Satakunnan raideyhteys Suomi-rataan.

Varsinais-Suomen liiton ja Satakuntaliiton hallitusten yhteiskokous esittää, että valtio osoittaa ensi vuoden budjettiin 400 000 euron määrärahan rannikkoliitoille merialuesuunnittelutyöhön ja että valtio osoittaa talousarviossaan vähintään saman määrärahan rannikkoliitoille jatkuvana rahoituksena myös ensi vuoden jälkeen.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.