Ulosajo Salossa – päihtyneet miehet käyttäytyivät aggressiivisesti ja vastustivat poliisia

LM/Tomi Vuokola

Poliisi sai lauantaina illalla kello seitsemän aikoihin hätäkeskukselta tehtävän Salon Kruusilaan Kyynäräjärventielle. Pakettiauto oli suistunut pois tieltä.

Poliisipartion saapui onnettomuuspaikalle arviolta kymmenen minuuttia ilmoituksen jälkeen. Paikalta poliisi löysi harmaan pakettiauton, jossa oli kaksi silminnähden päihtynyttä miestä. Miehet kertoivat ensin poliisille, että autoa ajoi kolmas henkilö.

Kuskin paikalla istunut mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 2,3 promillen lukemat, ja totesi lopulta ajaneensa pakettiautoa onnettomuuden sattuessa. Etumatkustajan paikalla ollut mies ei suostunut sen sijaan puhaltamaan seulonta-alkometriin. Koska kuljettajasta ei ollut täyttä varmuutta, niin molemmat miehet otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.

Poliisin mukaan miehet käyttäytyivät kiinniottotilanteessa erittäin aggressiivisesti. Toinen vastusti kiinniottoa niin voimakkaasti, että poliisi joutui käyttämään OC-sumutinta miehen rauhoittamiseksi ja kiinniottamiseksi.

Miehet vietiin poliisilaitokselle, ja molemmille miehille tehtiin verinäytteenotto verenalkoholipitoisuuden selvittämiseksi. Verinäytteenoton yhteydessä puolestaan toinen miehistä vastusti verinäytteenottoa niin voimakkaasti, että poliisi joutui käyttämään fyysisiä voimakeinoja. Poliisi epäilee vajaa 30-vuotiasta ja yli 50-vuotiasta ulkomaankansalaista törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä virkamiehen vastustamisesta.

Lue myös:

Nuorukaiset pahoinpitelivät useita Salon keskustassa

Törkeä rattijuopumus Salossa

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.