Veden keittokehotus Pyhärannassa jatkuu ainakin maanantaille

Minna Määttänen

Pyhärannan kunnan vesilaitos ja terveysvalvonta kertoivat keskiviikkona, että käyttövesi on keitettävä ennen ruoanlaittoa ja juomista Santtion, Nihtiön, Kaunissaaren, Reilan, Rihtniemen ja Kukolan kylissä. Veden laatu täyttää vaatimukset jakeluverkon muilla alueilla.

Kunnan alueelta otetuista vesinäytteistä on löydetty suolistoperäisiä enterokokki -bakteereita. Bakteerin esiintyminen vedessä on merkki ulosteperäisestä saastumisesta. Vesilaitoksen mukaan talousveden kloorausta on lisätty ja kloorin haju voi tuntua vedessä selvästi.

Kloori tappaa haitalliset mikrobit, eikä aiheuta terveyshaittaa vaan turvaa talousveden mikrobiologisen laadun.

Pyhärantalaiset voivat peseytyä normaalisti.

Eemelintien alkupäähän Reilan koululle tuotiin vedenjakeluauto torstai-iltapäivän aikana. Vettä voi hakea omaan astiaan.

Jakeluautoa täytetään viikonlopun aikana tarvittaessa.

Sanomalehti Länsi-Suomen mukaan vedenkeittokehotus koskee noin 500–600 pyhärantalaista. Suolistoperäisiä mikrobeja on havaittu Kaunissaaren pohjavedenottamolta tulevassa vedessä. Ne Pyhärannan kunnan osat, jotka käyttävät Uudenkaupungin vettä, voivat käyttää hanavettä normaalisti.

Pyhärannassa otetaan lisää näytteitä torstain aikana. Tutkimusten tulokset valmistuvat maanantaina 16. syyskuuta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.