Lapsen hukkumiselta pelastanut piikkiöläinen Henna Koskimäki palkittiin sankarimerkillä

Kris Loimaala
Henna Koskimäen pelastama lapsi kävi antamassa pelastajalleen kukkakimpun.

Piikkiöstä kotoisin oleva Henna Koskimäki on saanut Suomen Partiolaisten myöntämän sankarimerkin lapsen pelastamisesta. Sankarimerkki on Suomen Partiolaisten ansiomerkkijärjestelmän korkein merkki, ja merkki myönnetään henkilölle, joka on osoittanut poikkeuksellista rohkeutta henkeä uhkaavassa tilanteessa.

Piikkiön Tammipartio -lippukunnassa toimiva Koskimäki pelasti pienen lapsen hukkumiselta juhannuksena 2018.

Koskimäki oli viettämässä juhannusta, kun tuttavaperheen noin yksivuotias tyttölapsi huomattiin kellumasta kasvot alaspäin rantavedestä. Lapsen isä toi lapsen rantaan. Tämän jälkeen Koskimäki otti tilanteen haltuunsa ja ryhtyi elvyttämään lasta. Lapsi alkoi muutaman elvytyssyklin jälkeen hengittää ja itkeä. Koskimäki piti lasta sylissään, kunnes ensihoito saapui paikalle. Lapsi vietiin sairaalaan, josta hän pääsi myöhemmin kotiin toipumaan.

Palkittu Koskimäki uskoo, että partiotausta ja partiossa saatu ensiapuopetus sai hänet toimimaan onnettomuuspaikalla. – Elvytys tuli selkärangasta. Kun on 15-vuotiaasta lähtien saanut ensiapuopetusta partiossa ja on harjoiteltu tositilanteita yhdessä, niin ei sitä edes ehtinyt miettiä mitä pitäisi tehdä, vaan aloin toimimaan ja elvyttämään ulkomuistista, toteaa Koskimäki tiedotteessa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Juuso Ranne
Esimerkillistä Henna!
Tyylilästä että Hennaa muistettiin! On kyllä varsin komeaa toimintaa Henna!!!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »