Valtava haahka lipui omille teilleen Aurajoessa – pelastuslaitos nouti karkulaisen

Lukijan kuva / Eino Palin
Pelastuslaitos siirtämässä lasikuituhaahkaa maanantai-iltana.

Teea Jokihaara

Pelastuslaitokselle tuli maanantaina hieman poikkeuksellisempi eläimenpelastustehtävä, kun se sai ilmoituksen karanneesta lasikuituhaahkasta Aurajoessa.

Turun keskustan tuntumassa jo monena kesänä viihtyneestä haahkaparvesta yksi lintu oli lähtenyt omille teilleen. Pelastuslaitos kävi noutamassa karanneen yksilön veneellä maanantai-iltana.

Päivystävä palomestari ei ollut itse paikalla eikä osannut kertoa, minne asti kolmen metrin pituinen karkulainen oli ehtinyt ennen kiinniottoa.

– Onhan se kohta [lintujen] muuttoaika käynnissä ja pitää lähteä, palomestari totesi Turun Sanomille.

Aurajoessa oleva haahkaparvi on taiteilija Reima Nurmikon ympäristötaideteos, joka oli osa Turku 2011 -kulttuuripääkaupunkihanketta. Linnut on kiinnitetty paikoilleen ketjujen avulla.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
JMS
"No news, good news.."
Vaihteeksi näinkin! 😁
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Phimosis
ennekin ollut karussa
Pelastuslaitos on aiemminkin hakenut Haahkan takaisin, silloin se ehti jo kauemmas.

https://www.instagram.com/p/BoW6eHnHDwj/?igshid=1s4wkegfxae4h

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »