Lausteen koulun oppilaat aloittavat lukuvuoden Ruiskadulla – väistötilaratkaisuksi kilpailutettu tilaelementti saapuu myöhässä

Lennart Holmberg
Arkistokuva Lausteen koulusta.
Arkistokuva Lausteen koulusta.

Niko Vahtera

Lausteen koulun väistötilaratkaisuksi kilpailutettu tilaelementti on myöhästynyt elementtitoimittajan toimitusvaikeuksien vuoksi, kertoo Turun kaupunki.

Tilojen piti olla sopimuksen mukaan valmiita 1. elokuuta, mutta nyt parakit saadaankin kokonaisuudessa käyttöön vasta 2. syyskuuta. Tilaelementin toimittaja Cramo Adapteo Oy kertoi myöhästymisestä viime viikolla.

Hätäratkaisuna Lausteen koulun oppilaat aloittavat lukuvuotensa Ruiskatu 8:n kiinteistössä, joka on ollut osin tyhjillään odottamassa syyskuun lopussa alkavia muutostöitä. Opetusta järjestetään Ruiskadulla syyskuun alkuun asti.

Tarpeen vaatiessa koululaisille järjestetään kyyditys Lausteelta Ruiskadulle. Oppilaiden vanhempia on tiedotettu asiasta.

Koulutoiminta loppui Lausteen koulussa viime keväänä sisäilmaongelmien ja kosteuvaurioiden vuoksi. Koulurakennuksessa oli viitteitä mikrobivaurioista. Talon katto vuosi ja maastosta nousi kosteutta lattian alle.

Lausteen koulun yhteydessä oli esikoulu, kirjasto, liikuntasali ja nuorisotila.

Syyskuussa valmistuviin kolmeen parakkiin sijoittuvat alakoulu, esikoulu sekä aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Lapis_philosophorum
Tehoton YKSITYINEN sektori
Mikäpä se taas aiheuttaa ongelmia veronmaksajille? No tietysti tehoton YKSITYINEN sektori, joka ei pysy sopimuksissa. Tämä tuntuu olevan oikea vitsaus Suomen kouluille, kun mitään ei osata rakentaa tai remontoida sovitusti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »