Airiston veneturmassa kuolleet olivat turkulaisia veljeksiä

Merivartiosto

Airiston lauantaisessa veneturmassa menehtyneet miehet olivat turkulaisia veljeksiä. Miehet olivat syntyneet vuosina 1973 ja 1969, tiedottaa Lounais-Suomen poliisi.

Poliisin mukaan onnettomuus tapahtui, kun 15-metrinen moottorivene törmäsi kahdeksanmetriseen moottoripurjehtijaan. Menehtyneet olivat molemmat moottoripurjehtijassa. Moottoriveneessä oli tapahtumahetkellä kaksi henkilöä ja moottoripurjehtijassa yhteensä neljä aikuista ja kaksi lasta.

Moottoripurjehtijalla tarkoitetaan venettä, jolla pääsääntöisesti ajetaan moottoreiden avulla, mutta sopivalla tuulella siinä on mahdollista käyttää purjetta apuna. Veneturman moottoripurjehtija kulki tapahtumahetkellä moottorivoimalla.

Poliisin mukaan isomman moottoriveneen kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Kaikki osalliset olivat suomalaisia. Poliisi ei epäile alkoholilla olleen osuutta asiaan.

Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa sekä osallisten ja todistajien kuulusteluja yhteistyössä merivartioston kanssa. Poliisi ei tässä vaiheessa kommentoi veneiden kulkusuuntia tai yhteentörmäyksen syytä.

Veneet törmäsivät laivaväylällä Seilin pohjoispuolella lauantaina iltapäivällä noin kello kahden aikaan.
Veneet törmäsivät laivaväylällä Seilin pohjoispuolella lauantaina iltapäivällä noin kello kahden aikaan.

Lue myös: Airiston veneturman uhrin pitkäaikainen ystävä: "Veneily kuului heidän arkeensa"

Asiantuntija penää veneilysääntöjen hallintaa ja pelastusliivien käyttöä – ei usko veneajokortin voimaan

Poliisi vaitonainen kaksi kuolonuhria vaatineesta Airiston veneturmasta – Otkes tutkii tapauksen

Poliisi: Veneiden törmäys Airistolla vaati kaksi kuolonuhria

Uusi laki korostaa veneen päällikön vastuuta – turvallisen veneilyn kannalta kaikkein tärkeintä on tähystys

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
SirT
Ihmishenkien menetyksestä tekijä kunnolla vastuusen
Toisen veneen kuljettajan huolimattomuus aiheutti suuren surun yhteen perheeseen. Varsinkin jos miesten vanhemmat ovat vielä elossa, ja heillä oli lapsiakin, on menetys todella kipeä. Toivottavasti turman aiheuttajaa rangaistaan kunnolla vaikka Suomessa jopa tahalliset murhat ja tapot rangaistaan lievemmin kuin olisi aiheellista. Ehdoton vankeustuomio minusta tarpeen tässäkin tapauksessa kuitenkin on, osoittamaan teon vakavuutta ja sitä että kulkuneuvon ratissa tai ruorissa on suuri vastuu paitsi omasta myös muiden hengenstä ja turvallisuudesta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »