Koirien tottelevaisuuden SM-kisat viikonloppuna Paimiossa

Sporttirakki
Bordercollie suorittaa merkin kiertoa viime vuoden SM-kilpailuissa Limingassa.
Bordercollie suorittaa merkin kiertoa viime vuoden SM-kilpailuissa Limingassa.

Koirien tottelevaisuuskokeen suomenmestaruuksista mitellään tulevana viikonloppuna Paimion urheilupuistossa. Kilpailuihin osallistuu yhteensä lähes 250 koiraa, jotka kuuluvat noin 50 eri rotuun. Yleisöllä on tapahtuma-alueelle vapaa pääsy.

Suosituimpia kilpailurotuja ovat bordercolliet, muut paimenkoirat sekä noutajat. Kilpailut käydään neljässä eri tasoluokassa, joten nähtävillä on niin kilpailu-uransa alussa olevia kuin maajoukkueessa vuosia kilpailleita koirakoita.

Ylimmän, erikoisvoittajaluokan koirat käyvät lauantaina karsintakilpailun, jonka 20 parasta jatkaa sunnuntain finaaliin. Suomenmestaruus jaetaan molempien päivien yhteistuloksen perusteella.

Tottelevaisuuskokeita järjestetään Suomessa vuosittain noin 300 ja niissä tehdään yli 5 000 koesuoritusta. Laji sopii kaikenrotuisille koirille. Tottelevaisuuskokeen SM-kilpailut ovat Suomen Kennelliiton ja Suomen Palveluskoiraliiton alaisia kilpailuja.

SM-kilpailuissa tehtävät suoritukset voivat vielä vaikuttaa maajoukkueen kokoonpanoon syksyn pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa. Suomen joukkue voitti MM-kultaa viitenä peräkkäisenä vuonna, kunnes mitaliputki katkesi tämän vuoden MM-kilpailuissa Tšekissä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.