Kustavissa järjestetään Queerstavi Pride neljännen kerran

Jonne Sippola
Kesällä 2017 marssijat saivat nauttia aurinkoisesta säästä.
Kesällä 2017 marssijat saivat nauttia aurinkoisesta säästä.

Kustavissa marssitaan jälleen ensi lauantaina seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien puolesta. Queerstavi Pride järjestetään nyt neljännen kerran.

Järjestäjien mukaan tapahtuman teemana on tänä vuonna itsemääräämisoikeus.

– Hallitus on vihdoin uudistamassa translakia, ja esimerkiksi ihmisoikeuksia rikkova lisääntymiskyvyttömyysvaatimus on onneksi uudistuksen myötä poistumassa. Haluamme kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota translasten ja -nuorten oikeuksiin, jotka ovat jäämässä uudistuksessa huomiotta, puheenjohtaja Eerika Salminen kertoo Queerstavi Priden tiedotteessa.

Tapahtuma alkaa kulkueen järjestäytymisellä kello 16.00 Juhlatila Mainingin pihalla. Marssin jälkeen on Juhlatila Mainingissa jatkojuhlat, missä on luvassa puheita ja SITKU-yhtyeen keikka.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.