Kortittomat huumekuskit kurvailivat Somerolla – ratin takana usean eri huumausaineen vaikutuksen alaisena

Jane Iltanen
Huumepikatesti analysoi kuljettajan suusta otetun sylkinäytteen.
Huumepikatesti analysoi kuljettajan suusta otetun sylkinäytteen.

Someron liikenteessä ajeli torstain ja perjantain välisenä yönä kaksi 35-vuotiasta miestä huumausaineiden alaisina.

Ensimmäisenä poliisin partio pysäytti Laitiaistentiellä forssalaismiehen kello yhden aikaan.

Forssalaismiehen pitkä puhallus alkometriin ei saanut viisaria värähtämään, mutta huumausaineiden pikatesti osoitti miehen käyttäneen useaa eri huumausainetta.

Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia, mutta sen sijaan hallusta löytyi vähäinen määrä oletettavasti amfetamiinia jauheena.

Muutamaa tuntia myöhemmin, noin kello viiden aikaan poliisipartio pysäytti Joensuuntiellä toisen 35-vuotiaan miehen. Salolaismieskin puhalsi nollat, mutta vaikutti poliisista hermostuneelta. Hänelle päätettiin suorittaa huumepikatesti, joka osoitti tämänkin miehen, ikätoverinsa tavoin, olevan usean huumausaineen vaikutuksen alaisena. Salolaismiehelläkään ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Molempia miehiä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.