Matleenan unelmista tuli totta – opettajanura vaihtui sattumien kautta yrittäjyyteen

Korujen tekemisellä aloittaneen Matleena Töhösen uusi second hand -vaatekauppa on saanut vauhdikkaan alun.

Marttiina Sairanen
– Ei turhaan sanota, että yrittäjyys on elämäntapa. Koen, että tämä on mulle paljon enemmän kuin työ, toteaa Matleena Töhönen.
– Ei turhaan sanota, että yrittäjyys on elämäntapa. Koen, että tämä on mulle paljon enemmän kuin työ, toteaa Matleena Töhönen.

Oven avaa hymyilevä nuori nainen, jonka elämä on viime aikoina saanut uuden suunnan. Matleena Töhönen, 26, katselee ympärilleen Maanantaimarket-myymälässään hiukan hämmästyneenä.

– En voinut kuvitella, että ihmiset löytäisivät tänne näin hyvin. Puskaradio on toiminut tosi kivasti, hän kertoo Kristiinankadulle toukokuussa avatun second hand -vaateliikkeen suosiosta.

Sana kiirii sosiaalisessa mediassa siihen malliin, että voi jo puhua hypestä. Myyntirekit ovat loppuunmyytyjä. Yksi asiakas koputtelee tiistaiaamuna oven takana jo ennen aukioloaikaa. Nuori yrittäjä on palkannut jo kolme työntekijää.

Tarina alkaa oikeastaan kahden ja puolen vuoden takaa, Töhösen Rauman kodin keittiönpöydän äärestä.

Niihin aikoihin hän opiskeli Raumalla käsityön- ja luokanopettajaksi. Opiskeluihin liittyvänä harjoitustyönä syntyneet puiset korvakorut ihastuttivat kavereita. Sen isommitta odotuksitta Töhönen vei koruja paikallisiin joulumyyjäisiin, josta ne myytiin loppuun.

Seuraavaksi hän huomasikin jo ryhtyneensä yrittäjäksi ja teettävänsä puuosia alihankkijalla. Aiemmin hän ei ollut edes miettinyt yrittäjyyttä. Kumpikin hänen vanhemmistaan on opettaja, samoin poikaystävä.

Muut yrittäjät neuvoineen ja oma kirjanpitäjä ovat osoittautuneet kullankalliiksi. Etenkin tänä keväänä, kun Töhönen otti koruyrityksen jälkeen uuden askeleen.

Alussa muutto Raumalta Turkuun hieman jännitti, sillä hän ei tuntenut paikkakunnalta muita yrittäjiä ennestään. Yhteishenki yrittäjien kesken osoittautui kuitenkin kannustavaksi.

– Koen että luovuus ja ideointi kuuluvat automaattisesti elämääni. Pidän silmät auki ja havainnoin, Töhönen kertoo.

Viime vuonna hän vitsaili ystäviensä kanssa, että olisi kiva perustaa second hand -liike. Sitten eteen osui tulevaisuuden tutkijan haastattelu, jossa tutkija ihmetteli, miksi käytettyä tavaraa myydään yleisemmin kaupunkien laitamalla, vaikka sille olisi kysyntää keskustassakin. Se kannusti kokeilemaan ideaa.

Töhönen metsästi kirpputoreilta ”aarteita” ja pystytti silloiselle työhuoneelleen pop up -joulutapahtuman, joka täyttyi kävijöistä. Kun Kristiinankadulta löytyi sopiva myymälätila, alkoi vauhdikas rakennustyö.

Koruyrityksen nimeksi oli valikoitunut Maanantaimalli. Töhönen tietää sanaan liittyvän myös kielteisiä sävyjä, mutta kertoo sen korostavan jokaisen korun omintakeisuutta. Saman idean pohjalta uusi myymälä sai nimekseen Maanantaimarket.

– Ei turhaan sanota, että yrittäjyys on elämäntapa. Koen, että tämä on mulle paljon enemmän kuin työ.

Hän lisää, että yrittäjän uralla iso asia on ollut muiden työllistäminen.

Kun häneltä kysyy, onko mielessä jo uusia unelmia, kuuluu takahuoneesta työntekijän naurahdus. Töhönen myöntää hymyillen, että aamupalaverissa tuli taas visioitua kaikenlaista.

Hän kertoo olleensa aina unelmoija. Viime vuosina hän on sen lisäksi myös lähtenyt toteuttamaan unelmiaan.

– Kuulostaa kliseiseltä tai ei, koen että kaikki on mahdollista, kun jotakin vaan päättää.

"Koen että luovuus ja ideointi kuuluvat automaattisesti elämääni. Pidän silmät auki ja havainnoin."

Matleena Töhönen

Syntynyt: 1993 Jokioisilla.

Asuu: Portsassa Turussa.

Perhe: Avopuoliso ja Urho-koira.

Koulutus: Gradun viimeistelyä vaille valmis luokanopettaja ja käsityönopettaja.

Työ: Yrittäjä, pyörittää second hand -liike Maanantaimarketia ja koruyritys Maanantaimallia.

Harrastukset: Kävelylenkit metsässä, matkailu mintunvihreällä asuntovaunulla.

Haave: Unelmia riittää, mutta kaikkea ei halua vielä paljastaa. Yksi haave on lähteä asuntovaunulla pienimuotoiselle torikierrokselle myymään vaatteita ja koruja.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.