Punaiset skuutit saivat turkoosin kilpailijan – toinenkin sähköpotkulautayritys rantautui Turkuun

Nyt sähköpotkulautayrityksiä toimii Turussa jo kaksi.

Turun Sanomat uutisoi keskiviikkona mobiilisovelluksen avulla vuokrattavien, suosittujen punaisten Voi-sähköpotkulautojen menevän varastoon viikonlopun Ruisrockin ajaksi.

Nyt jokirannasta on syntymässä skuuttien sotatanner, kun keskiviikkona Turun kaupunkikuvaan ilmaantui lisää potkulautoja: Helsingissä ja Tampereella jo aiemmin kulkeneet Tier-potkulaudat rantautuivat Aurajoen rannoille kaikessa hiljaisuudessa.

Tier-mobiilisovelluksen mukaan Turun keskusta-alueella on kymmeniä vuokrattavia sähköpotkulautoja.

Laudat olivat vielä keskiviikkoiltapäivällä siisteissä riveissä, eivätkä kadun kulkijat vielä olleet napanneet niitä käyttöönsä.

Keskustan alueelle on ilmestynyt useita Tier-potkulautoja siisteihin riveihin.

Ruotsalainen startup-yritys Voi toi lautansa Turkuun toukokuun lopulla. Nyt niiden rinnalle astui kilpailija, saksalaisyritys Tierin laudat.

Yritys rekrytoi parhaillaan Turkuun työntekijöitä ylläpitämään lautojen teknistä kuntoa ja huoltamaan niitä sekä jalkautumaan kaupungille tarkastamaan potkulautojen olevan järjestyksessä ja tarkastamaan, ettei niitä ole pysäköity kiellettyihin paikkoihin.

Ari-Matti Ruuska
Toimittajan ensituntuma sähköpotkulaudasta oli positiivinen.

Tier toimii useissa Euroopan kaupungeissa, esimerkiksi Berliinissä, Lissabonissa, Oslossa, Pariisissa ja Brysselissä.

Turkoosit laudat tuovat selkeää kilpailua punaisille Voi-laudoille, sillä niiden käyttömaksu on hieman Voita edullisempi. Voi-skuutti lähtee liikkeelle euron aloitusmaksulla ja kulku maksaa 20 senttiä minuutilta. Tier-laudallakin aloitusmaksu on euron, mutta minuuttitaksa 15 senttiä.

Katso videolta, kun Turun Sanomien toimittaja testasi sähköpotkulautaa niiden saapuessa Turkuun täältä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Mankala
Voi tier!
Tämä se vielä puuttui. Lisää turhakelautoja Turkuun. Nyt lainsäätäjät nopeita ratkaisuja kuinka nämä ksydeemit saadaan kiellettyä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tepa
Hölmöä hommaa
Ei mitään järkeä, on se hyvä kun ulkolaisyritys kerää tuotot ja sairaala laskut maksaa Suomi. Taas ollaan niin naivia niin naivia.

S.F.
Vast: Hölmöä hommaa
Lisäksi noilla puikkelehditaan surutta jalkakäytävillä, vaikka nopeus on polkupyörän luokkaa. Pian joku jalankulkija, esim. pieni lapsi jää tuollaisen alle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kyttyra
Vast: Hölmöä hommaa
"Pian joku jalankulkija, esim. pieni lapsi jää tuollaisen alle."

Niin? Uutisista saa harva se päivä lukea kun jalankulkijoita jää autojen alle, eikä silloin taida esim. "S.F." ole kauhistelemassa asiaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kommentti
Vast: Hölmöä hommaa
No jos kerran autojen alle jää joku, niin kyllä sitten saa potkulaudankin alle jäädä, selvähän tämä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »