Ei kertakäyttökulttuurille – AMK-opiskelijat laittavat festarikansan pohtimaan kulutustottumuksiaan

Timo Jakonen

Turun AMK:n opiskelijoiden toteuttama RockSock-piste laittaa festarikävijät pohtimaan kulutustottumuksiaan.

Ammattikorkeakoulun ja Ruisrockin yhteistyöprojekti pyrkii vaikuttamaan kertakäyttökulttuuriin tulevana viikonloppuna.

– Nykyiset halpamerkkivaatteet on tarkoituksellisesti tehty materiaaleista, jotka kestävät vain muutaman käyttökerran. Edelleen valtaosa tekstiilijätteestä päätyy sekajätteen joukkoon eivätkä hyötykäyttöön, projektissa mukana oleva opiskelija Jemina Hongell kertoo oppilaitoksen tiedotteessa.

Turku AMK:n RockSock-pisteellä festarikävijä voi selvittää omien vaatteidensa materiaalin ja alkuperän Lounais-Suomen Jätehuollon skannerin avulla. Se kertoo vaatteen koostumuksen ja siten uudelleenkäyttömahdollisuudet.

Festarivieraat pääsevät myös luomaan uutta muotia loihtimalla itselleen uuden festariasun käytetyistä bändipaidoista ja muista kierrätystekstiileistä.  

Suomalainen tuottaa vuoden aikana noin 13 kiloa tekstiilijätettä. Koska uusia vaatteita saa nykyisin kaupasta edullisesti, rikkinäisten tekstiilien korjaaminen ei houkuta.

Projekti pyrkii vaikuttamaan kertakäyttökulttuuriin ja muistuttaa, että tekstiilejä on mahdollista käyttää hyödyksi monin tavoin. Esimerkiksi rikki menneen vaatteen voi korjata ja pieneksi jääneet asut myydä edelleen.

– Jos tekstiilit eivät enää sellaisenaan kelpaa edelleen välitettäviksi, voidaan materiaalit kierrättää ja käyttää uudelleen: joko tekstiilien ja tuotteiden raaka-aineina tai muihin teollisuuden tarpeisiin, vinkkaa RockSock-projektin ohjaava opettaja, tutkimusvastaava Piia Nurmi.

Tämän vuoden RockSock-pisteen suunnitteluun ja toteutukseen on osallistunut 13 eri alojen opiskelijaa.

RockSockin ohella Ruisrockia ovat tekemässä myös muotoilun ja rakennusalan opiskelijat, jotka ovat toteuttaneet Bar Sateenkaaressa sijaitsevan PinkBox-lavan. Lisäksi media-alan opiskelijat tuottavat Ruisrockista videosisältöjä. Kaiken kaikkiaan Ruisrockissa opintopisteitä suorittaa tänäkin kesänä lähes 30 opiskelijaa.  

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Hirvensalolainen
Tölkit pois
Viime vuonna käveli Ruisrockiin ja miltei kaikki muut ihmiset litkivät tölkeistä juomaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »