Paimion parantolalle kolme miljoonaa

Tatu Lertola
Paimion parantola on saamassa rahoitusta.

Valtioneuvoston kanslia tiedottaa, että maan hallitus esittää lisätalousarviossaan Paimion parantolan hallinnointiin ja hoidon järjestämiseksi kolmen miljoonan euron määrärahaa.

Hanke vaatii toteutuakseen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin, Paimion kaupungin ja Alvar Aalto Säätiön mukaan tulemista.

Neljä toimijaa muodostaisivat säätiön, jonka ensisijaisena tarkoituksena olisi parantolan kunnon säilyttäminen nykytasolla.

Opetus- ja kulttuuriministeriön ja ympäristöministeriön selvityksessä esitetään, että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri luovuttaisi parantolan kiinteistön sekä sen irtaimiston kokonaisuudessaan ilmaiseksi perustettavalle säätiölle.

Säätiön peruspääoma, eli 500 000 euroa, tulisi valtiolta, minkä lisäksi se sitoutuisi enintään 2,5 miljoonan euron hallinto-, suunnittelu- ja korjauskustannuksiin tulevan neljän vuoden aikana. Paimion kaupunki ja Alvar Aalto Säätiö osallistuisivat peruspääoman kerryttämiseen vähintään 30 000 eurolla. Peruspääoman kartuttaminen on ehto valtion osallistumiselle.

Selvityksessä kerrotaan, että parantolalla on mahdollisuuksia kulttuuri- ja hyvinvointimatkailulle, ja sen tiloja voisi hyödyntää usea eri toimija.

Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki on hyvillään, että odotettu selvitys Paimion parantolan tulevaisuudesta antaa alkuvaiheen askelmerkit rakennuksen tulevaisuudelle ja pohjat jatkolle.

– Hyvää on myös se, että valtio on mukana merkittävällä pääomalla ja se, ettei parantolaa nyt myydä.

Alvar Aalto -säätiössä selvitystä osattiin odottaa.

–  Lopulta päätös tuli niin nopeasti, ettei säätiömme hallitus ole sitä ehtinyt käsitellä. Olemme kuitenkin jo aiemmin ottaneet kannan, että lähdemme mukaan. Eri toimijoiden, valtion, sairaanhoitopiirin, Paimion kaupungin ja meidän säätiömme, roolitus selviää, kunhan uuden säätiön säännöt valmistuvat, kertoo Alvar Aalto -säätiön toimitusjohtaja Tommi Lindh.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
Dr.Ettan
Liian kallis veronmaksajille
Myykää japanilaisillectai venäläisille ja golf kenttä ympärille.
palovaarallinen ja saunakuuma lokerikko remontoitavaksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Einari
Epäilys
Onkohan Paimion sairaala puhtaana homeesta ja mikrobeista? Ei pitäisi ostaa kiinteistöä joka on ehkä vaarallinen terveydelle...

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »